Tällä viikolla ollaan kyllä heitelty tunnemaailman laidasta laitaan. Alkuviikosta koin yli puolen tunnin yhtämittaisen itkujakson, jonka aikana silti juttelin irkissä ja facebookissa, ja kaikenkaikkiaan tunsin itseni äärimmäisen typeräksi. Harmitti, kun ihmiset facessa koittivat tukea ja auttaa, mutta mikään ei mennyt omaan päähän läpi. Noh, onneksi sen jälkeen on ollut parempia päiviä jo kolme putkeen, eniten varmasti koska olen yllättäen taas pystynyt nukkumaan kunnolla.
Viime viikolla elämä meni taas siihen, että saatoin herätä kahdelta yöllä ja jäädä ylös aamuun asti, ja sitten piti paikata surkeilla päiväunilla, ja kaikki tuntui vaikealta ja huonolta. Nyt on yhtäkkiä taas rytmi kääntynyt ihan ympäri, herään joka aamun n. 8.20 itsestään ja suhteellisen virkeänä. Tänään lauantaina päätin nukkua tunnin pidempään ihan tavan vuoksi, ja tosiaankin nousin sitten 9.20. Hämmentävää, kun olen koko ikäni ollut "nukun kahteen päivällä, jos vaan sallitaan, ja minähän sallin sen itselleni aina" -ihminen...
Maanantaina sain pestyä kaikki vauvanvaatteet ja laitettua pinnasängyn valmiiksi. Samalla laitoin "lastenhuoneen" kuntoon, eli tuo yksi nurkka makkarista on nyt sitten vaaville kalustettu valmiiksi. Värimaailma on oikeasti täysi sattuma, tuo vanha peitto on kuulemma ollut Juhanin vauvapeite ja sininen norsu ja tyyny lahjat isomummilta. Hurjan söpöltä ja kivalta tämä minusta ainakin näyttää nyt, kun sain laittaa omia perhekuvia seinälle ja unensiepparin tuomaan pienelle hyvät unet. Oikeanpuoleisella seinällä näkyy Puluseni savitaulu, jonka oma äitini sai savenvalajaisotädiltäni, kun minä synnyin, ja nyt on omistus kuulemma siirtynyt minulle. Tauluraukka on tippunut kahdesti ja railoilla, mutta onneksi ei liian isoja paloja puutu. Joskus vielä restauroin sen parempaan kuntoon, mutta nyt se vielä pysyy onneksi ihan hyvin esillä näinkin. Kuvassa äiti pitää vastasyntynyttä sylissään. Pitää joskus ottaa tarkempi kuva siitä. Sängyssä on myös Ruotsi-Mööse, eli Ruotsi-hirvi.
Lääkärillä tuli käytyä tiistaina, ja olo oli jälkeenpäin kamala. Ensinnäkin sisätutkimus kävi niin kipeää, että kitisin ja älisin ääneen, ja lääkäri pyyteli anteeksi. Kyllä, paikat on vähän liian hellänä, ja joka kerta siitä sanon, mutta silti se ankka tungetaan aina sisään voimalla. Prk... Lisäksi sain tietää, ettei kohdunsuulla ole kauheammin vielä tapahtunut kehitystä, pituus on ainoastaan tippunut kolmesta sentistä kahteen. Vaikka olen saanut jo kivuliaitakin harjoitussupistuksia (oletettavasti), joiden pitäisi kypsyttää kohdunsuuta nopeampaa, on synnytys tuskin tulossa vielä pitkään aikaan. Lisäksi paino on meikäläisellä noussut tasan kuukauden aikana tasan 8kg, joka on aika hirveä määrä. Eihän se rasvaa ole, mutta ihmetyttää, miksei tuohon määrään kukaan hoitajista tai lääkäri ole kiinnittänyt yhtään enempää huomiota. Ei ole valkuaisissa ja verenpaineessa ongelmaa, kyllä, mutta ei tuokaan normaalia ole. Maanantaina on uusi neuvola-aika, ja jollei tiputusta ole tullut vähintään 2kg tuosta, niin vaadin ajan ultraan. 2kg viikossa on aika kaukana jokaisen ohjesivun ja ohjekirjan "paino saisi nousta korkeintaan 0,5kg viikossa" -säännöstä.
Jalat ja kädet ovat tuon painon takia alkaneet turvota jopa erittäin kipeästi. Ensi viikolle sain ajan hierojalle, joka toivottavasti saa vähän lymfailtua nesteitä paremmin liikkeelle. Siihen asti pitää kokeilla juoda paljon vihreää teetä ja vettä, ja syödä ananasta ja muuta nestettä poistavaa. Kivikovat ja räjähtävältä tuntuvat pohkeet eivät tunnu kivalta, eikä jalkojen nostaminen seinää vasten ole auttanut mitään.
Ja sitten tästä salaisesta klubista? Tässä vaiheessa raskautta on tullut huomattua, että nyt voi ihan satunnaisesti alkaa jutella ihan kenen tahansa naisen kanssa, jos myös hän on raskaana tai hällä on lapsia. Ihan kuin sitä olisi astunut uuteen kerhoon, johon ei ennen huolittu, koska tämmöinen salaperäinen kokemus puuttui. Saa toki nähdä, miten käy raskauden jälkeen, mutta tähän asti naisten yleinen avoimuus on ollut hassua seurattavaa, ja itse kun olen hyvällä tuulella varsin lörppäsuinen, ei moinen ole haitannut yhtään.
Tällä viikolla tuli myös 28 vuotta täyteen meikäläisen elämää. En oikein osannut ostaa mitään itselleni lahjaksi, parilla arvalla rapsuttelin huvia vaan. Juhani vei meidät intialaiseen syömään, ja sain taas ihanaa kanakormaa. Oikeamman lahjan saan kuulemma sitten joskus, kun sellainen tulee sopivasti vastaan, ja mikäs siinä, kun itsekin pystyin ostamaan hälle kunnon lahjan vasta monta kuuta synttäreiden jälkeen. Mulle on vaikea keksiä mitään, kun en itsekään keksi, joten eipä onneksi ole kiire moisella. Kaverin kautta onnistuin myös pääsemään parturiin, ja sinne jäi lattialle varmaan melkein 40cm tukkaa. Melkoinen kasa sitä olikin. Blondasin lopputuloksen illalla, ja nyt on naama taas ihan kummallinen katseltava. Hetki menee tottua, vaikka samanlaisen repäisyn olen tehnyt jo varmaan viisi kertaa elämäni aikana. Vielä kun saisi ihmiset uskomaan, että en leikkuuttanut helppoa äititukkaa, vaan ihan oikeasti aina vihaan pitkiä hiuksia ja kasvatan ne vain, koska muut vaativat. :P Synttärit vaan on aina sopiva tekosyy muuttaa päätään kunnolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti