Tuntuu järkyttävän pahalta katsella kuvia vanhojentansseista iltisten sivuilta. Itse en koskaan päässyt tanssimaan, en saanut paria, enkä halunnut tanssia tytön kanssa, koska se olisi ollut liian iso kolaus itsetunnolle, kun kukaan poika ei halunnut pariksi. Minulla ei ole koskaan ollut kaunista pukua, eikä kaunista kampausta, eikä kaunista meikkiä. Nyt noita kuvia katsellessa ajatus on myös "hyvä, ettei ollutkaan, et ole koskaan ollut niin nätti, että olisit tuommoista voinut päälläsi kantaa". Joka ikinen lukiojuhlani meni pieleen. Ei vanhoja, abipäivillä jouduin kokemaan täydellisen hylkäämisen kavereiden puolelta, ja valmistumispäivästäkin sain vasta kuulla äidiltäni, että pukuni oli ollut hirvittävä. Lisäksi koko valmistumisilta oli täysi fiasko kokonaisuudessaan sen jälkeen, kun lähdin "bilettämään".
Olisihan se kiva, jos olisi edes jostain kohtaa elämästään muisto, jossa olen ollut edes nätti. Kaunis nyt on aivan liian kaukainen asia.
Toinen ajatus taas koskee tulevaa synnytystä. Tajusin tänään, että haluni saada luonnollinen synnytys johtuu siitä, etten koe tehneeni elämässäni mitään, mistä voisin olla ylpeä. Kandi kahdeksassa vuodessa on surkea saavutus, valmistuminen ehkä kymmenessä vielä surkeampi. Kaunis en ole koskaan ollut, en ole menestynyt töissä ja luonut uraa, minulla ei ole läheisiä ystäviä, joita näkisin usein (onneksi on muutamia ihania ympäri Suomen, mutta se ei lohduta pitkinä, yksinäisinä päivinä, joita elämäni on 95% ajasta), olen edelleen masentunut ja tuskin paranen koskaan, olen pahasti ylilihava, enkä osaa tai pysty laihtumaan.... Mikään ei vaan ole onnistunut, joka on surkeaa, kun muistan kuinka minusta olisi ollut niin paljoon silloin, kun olin yläasteella.
Synnytys on naisen elämän kovin asia. Joten jos siitä selviäisin luonnollisesti, ihan vain itseeni turvautuen voisin sanoa, että nyt olen tehnyt jotain, josta voin olla oikeasti ylpeä. Se olisi ensimmäinen kerta tämän naisen elämässä. (Ja tietenkin tulen olemaan ylpeä lopputuloksesta, oli synnytys millainen tahansa, mutta mieluumin kokisin ylpeyttä siitä synnytyksestäkin, kuin varmasti tulevaa häpeää siitä, kun joudun käyttämään lääkeapua. Nämä ovat kaksi eri asiaa.)
Ei mulla muuta. Illalla kuvia sitten.
Hei!
VastaaPoistaNyt on kyllä pakko kommentoida.
Olet kaunis ja todella hyvä juuri sellaisena kuin olet! Lukiossa meininki on aika raakaa: Jos ei ole suosittujen joukossa, ei suurin piirtein ole yhtään mitään. Todella ikävää, että sulla on huonoja kokemuksia kaikista noista lukion tärkeimmistä juhlista :( Toivon, että jonain päivänä on vielä sun päivä prinsessana ;)
Tuosta synnytyksestä pitää vielä sanoa, että älä missään nimessä ajattele, että olisit epäonnistunut, jos joudut turvautumaan lääkeapuun synnytyksessä! Hyvä on etukäteen miettiä, mitä sitä synnytykseltään toivoisi, mutta muista myös hyväksyä se, että yleensä ne ei tuppaa menemään suunnitelmien mukaan. Se, että olet kasvattanut vauvaasi mahassasi kuukausia ja joudut sen vielä sieltä tavalla tai toisella saattamaan ulos, tekee susta jo täydellisen onnistujan! Ja missään nimessä millaisesta tahansa synnytyksestä ei pidä tuntea häpeää! Omien voimien ja tuntemusten mukaan pitää mennä, kukaan ei sulle väkisin anna mitään kivunlievitystä mutta ei sitä kielletäkään ilman hyvää syytä. Ole armollinen itsellesi!
Mun kaksi synntystä ovat sujuneet suht hyvin. Ensimmäisessä sain epiduraalin, ja se oli taivas niiden supistuskipujen jälkeen. Toisessa en ehtinyt saada muuta kivunlievitystä kuin ilokaasua, koska lapsiveden menon jälkeen vauva olikin jo tunnin kuluttua maailmassa. Tuon jälkimmäisen synnytyksen arvotan paremmaksi, mutta vain sen takia, että kuopus voi paremmin synnyttyään kuin esikoinen aikoinaan.
Meni sun synnytys miten tahansa, muista, että oot tehnyt aivan mielettömän suuren duunin ja voit todella olla ylpeä siitä! Ja mitenkään miehiä dissamatta, jos ne joutuis synnyttämään, me oltais kuoltu jo aikaa sitten sukupuuttoon :D Ainakin tuo oma mieheni on jo 37,5 asteen kuumeessa niin kipeä, niin kipeä, et se varmasti kuolis, jos joutuisi kokemaan supistuskivut.
Kovasti tsemppiä loppuraskauteen ja koitokseen!
Molen niin samoilla linjoilla edellisen kirjoittelijan kanssa kaikesta. Paitsi synnytyksestä ei oo kokemusta, enkä uskalla edes kuvitella kuinka paha nakki se on. Sen silti tiedän, että kuka tahansa, joka tuolle polulle päättää siirtyä, on hemmetin rohkea. Itse olen pelkuri, enkä ala millekkään.
VastaaPoistaVoittajat muuten uskaltaa olla omia itsejään. Sinä uskallat, ole ylpeä siitä.
"Jos voisin antaa sinulle mitä vain, antaisin sinulle kyvyn nähdä itsesi, kuten minä näen sinut. Silloin voisit huomata, kuinka verraton oletkaan!"
-Hanna