Hieman henkilökohtaisia yksityiskohtia pääni sisällöstä

Olen mietiskellyt tämän postauksen aihetta ja tyyliä jo monta päivää. Edellisestä kirjoituksesta on aikaa, joten on totta kai jo vihdoinkin hetki kirjoittaa edes jotain. Vähän vaan meinaa tänään olla mieli matalalla, niin kirjoittaminen häikkää. Nukuin aivan liian pitkään, puoli kolmeen asti päivällä, joten tänään ei oikein mikään ole tuntunut etenevän. Eilen ja toissapäivänä olin auttamassa vaalihommissa, ottamassa ääniä vastaan yliopistolla, joten oli kivaa ja sosiaalista. En vaan saa edelleen sosiaalisuutta ja itseäni tasapainoon, joten näköjään morkkispäivä tulee väkisinkin, vaikka se kuinka tyhmää olisikin.

Yliopistolla on nyt tullut hengattua pikkuisen enemmän muutenkin, kun sain vihdosta viimein gradua liikuteltua vähän eteenpäin. Litteraatti eli kokousaineistoni kirjalliseksi versioksi saattaminen on vihdoin valmis, joten nyt olen päässyt analysoimaan sitä. Pääsen alleviivailemaan papereita eri värisillä kynillä, joka on jostain syystä äärimmäisen tyydyttävää hommaa. Tykkään noista alleviivailukynistä, kalenterikin on tarpeen mukaan niiden väreillä koodattu. Litteraatin lisäksi olen taas alkanut selailla kirjoja, joten tässä pian voisi alkaa oikeasti kirjoittaakin jotain. Ehkä sitten ahdistaa vähän vähemmän, kun vanhemmat kyselevät gradun kuulumisista. Siinä sitten koittaa sanoa jotain, että kyllä se joskus valmistuu. Ehkä...

Viime viikolla oli neuvolakäynti, jolloin käytiin tätin kanssa läpi voimavarakyselylomake. Vähän huolettaa, että tuleeko koko loppuraskaus ja sitten varsinkin imetysaika olemaan yhtä synkkää kuin nyt. Inhottaa, kun äiti toitottaa, kuinka kuulostan muka normaalilta raskaana olevalta naiselta, kun sanon olevani oikeasti todella masentunut. Kiitos vaan tunteideni mitätöinnistä, voisitko vaan joskus kokeilla empatiaa? Ei normaali raskaana oleva nainen piilottele kotona, käy suihkussa pakolla, vihaa peiliä (asiaan mitenkään liittymättä väistämätön lihominen, vaan koska sieltä peilistä näkyy minä) ja muuta oikeasti vaikeaa, mikä vie kyvyn tehdä yhtään mitään normaalia. Pistää vihaksi moiset kommentit. Tosiaan, masennukseni lysähti jälleen ainakin sinne keskivaikean tasolle, jos ei jopa vaikean rajoille. Ahdistus- ja paniikkikohtauksiakin on ollut, joten näitä ja muita sitten tuli käsiteltyä neuvolassa. Aloitin kevyen mielialalääkityksen, jotta paha masennus ei vaarantaisi kokonaan vauvan tulevaisuutta. Kyllä se on pahempi vaara kuin lääke, joka on todettu turvalliseksi, ja eikös sen pitäisi olla tärkeintä, että äidillä on edes jotenkin hyvä olla itsensä ja elämänsä kanssa?

Masennus on inhottava aihe kirjoittaa julkisesti, mutta haluan sen silti tässä avata esille. Elämäni on ollut vaikea, lapsuuteni ja nuoruuteni varsinkin, joten ei niistä heti pääse yli ja ympäri. Raskaus vielä on tuonut kaiken esille entistä rajummin, joten hoitoja on nyt sitten jos jonkinlaista mukana elämässä auttamassa. Neuvolantäti ehdotti myös perheryhmää, jossa kokoontuu viitisen perhettä, joilla on elämässään ollut vaikeuksia alkoholin kanssa. Itse en ole alkoholisti, mutta suvussa sitä on liikaa, joten en pidä pahana ajatuksena kokeilla tällaista vertaistukea. Odottelen tässä yhteydenottoja ryhmän vetäjiltä, niin katsotaan saisinko siitä apua ja tukea uuden elämän opettelussa. Onhan tässä ollut iltoja, että harmittaa, kun ei voi ottaa yhtä tai kahta, mutta pelkoani alkoholismista hälventää onneksi terapeutti, joka sanoo, että ei halu tarkoita sitä, että olisin alkkis, koska en oikeasti joudu pelkäämään sitä, että alkaisin pämpätä päätä täyteen tai tissuttelemaan raskausaikana.

Mitähän tässä muuten? Sain eilen ensimmäisen kommentin siitä, että masu alkaa näkyä. Alkaahan se vähän, viimeinkin, vaikka itse vieläkin miellän sen enemmän näyttävän siltä kuin olisin lihonut, eikä varsinaiselta raskausmahalta. Pieni kelluskelee edelleen poikittain syvällä tuolla alamasussa, joten vielä taitaa mennä aikaa, vaikka kohta ollaankin puolessa välissä. Kyllä, varmasti ehdin kyllästyä siihen mahaan vielä, mutta kuten olen jo sanonut, olisi se silti jo kiva. Vielä tässä odotellaan myös ensimmäisiä potkuja, vaikka möyryämisen olen jo huomannut viikko pari takaperin. Tai pidän sitä möyryämisenä, kun mahassa välillä muljuaa hassusti. Pieni treenaa kuperkeikkoja.

Kaverilla oli tässä vasta synttärit, joilla pääsin tapaamaan kahta vauvelia. Oli kivaa, mutta tuli vähän kurja olo, kun käsi kipeytyi ihan heti pojan kannattelusta. Tästä sain onneksi pontta lähteä salille, ja siellä on jo pari kertaa tullut käytyä. Huomenna voisi taas circuittiin, kun on kiva vetäjä ja edellisesta kerrasta on nyt viikko. Treeni tulee tarpeeseen, niin jaksan sitten paremmin raskauden lopun, synnytyksen ja kaiken sen jälkeen. Vuoden tauon jälkeen tuntuu hyvältä uskaltaa, jaksaa ja pystyä taas liikkumaan, ja olen tyytyväisempi itseeni. Tämäkin on hyvä ja mieltä parantava asia, tästä pitää olla tyytyväinen.

P.S. Paino ei ole vieläkään oikeastaan noussut. Jännää, mutta hyvä, sillä ylipainoa on sen verran, että nousu saisikin jäädä sinne 5kg luokkaan maksimissaan. En stressaa, vaikkei jäisi, mutta suurin onnistuminen olisi, jos jäisi.

Ensimmäiset hankinnat!

Olen tässä hetken odotellut lisää kirjoitusmateriaalia ilmestyväksi. Tämä varsinainen pöpylä kun nyt ei oikein ota ymmärtääkseen, että hänen pitäisi jo näkyä. Eli kateellisena katselen vauva-foorumien vauvamasukuvia, kun toisilla on nätit muhkut jo kymppiviikon jälkeen, eikä tämä oma näy vielä mihinkään. Vaikka niinpä tuota oma äiti kertoi, etten minäkään näkynyt pitkiin aikoihin, kun naapurin neidin vauva oli jo kunnolla edustamassa. Synnyttiinkin samana päivänä, joten ei se masun koko kerro välttämättä mitään. Kateilen silti, masu olisi niin hirmuisen kiva asia jo olla. Eipä tuo painokaan toisaalta ole noussut vielä kuin ehkä juuri ja juuri samoihin lukemiin, kuin missä oltiin ihan alkuraskaudesta, vaikka syön välillä ihan miten sattuu. Onneksi kuitenkin näin, tosin voisi nalkaa tässä vähän enemmän natustella porkkanoita pullan sijasta...

Toisaalta mun toinen masuosa on alkanut vähän pöljäksi. Eli näin raskauden kunniaksi mun hankala mahani päätti äityä laktoosi-intolerantikoksi. Juustot ja jogurtit onneksi menee ihan normina, samaten muut happamat maitotuotteet, mutta puhdas maito piti vaihtaa laktoosittomaan. Onneksi laktoositon on ihan saman makuista kuin normaalikin, jos ei jopa parempaa, joten hyvillä mielin sitä tulee juotua, vaikka hinta onkin reilusti korkeampi. Saattaa jäädää raskauden jälkeen tavaksikin, ehkä se auttaa muutenkin tuohon mahan temppuiluun. Koskaan en suoraan maitoon ongelmiani kohdistanut, kun läheskään aina ei mennyt maha sekaisin maidosta, mutta ei tuosta varmasti haittaa ole vastaisuudessakaan.

Sitten niihin hankintoihin. Jotenkin olen pitänyt rakenneultraa ja sukupuolen toteamista semmoisena rajana, että sitä ennen en tahdo hirveämmin mitään ostella. Kyseinenhän tapahtuu kuitenkin vasta 10.11., ja tilaisuuksiin pitää tarttua, kun ne nenun eteen ilmestyvät, joten nyt on tullut jo vähän jotain haalittua. Ensimmäisenä saatiin siis talouteen babysitteri. Kaveri oli käynyt ostamassa moisen Hulluilta päiviltä, ja kotiin kantaessaan ihmetellyt laatikon painavuutta. Sieltä olikin sitten paljastunut kaksi sitteriä, ja kun talouteen on tulossa vain yksi vaavi, niin toiselle piti sitten keksiä tekemistä. Kyseinen sitteri oli maksanut 30e, netistä tilattuna ilman hullua tarjousta 45e, ja tuskin oli tarkoitus Stokkallakaan myydä noita kahta yhden hinnalla, joten hups oho niille. Päädyttiin hinnan puolitukseen, ja 15e maksusta meillä on nyt keinusitteri. Itse ainakin tykkään, että tuo on hurjan söpö, väri on kiva ja kuviot sopivat kummalle tahansa.
Seuraavaksi sain sitten mummoltani ihanan myssyn, jolla on isäni tuotu aikoinaan synnytyssairaalalta kotiin. Tuli hirmuisen nostalginen olo, kun tuo keltainen pieni hattu on yli 50 vuotta vanha. Kuvan otan siitä sitten, kun se on oman pikkuisen päässä ja matkalla ollaan kotiin.

Kolmas ostos on uusi pesukone! Mun elämäni eka oma vaatteidenpesukone! Prismoissa on menossa järkky tarjous, 529e Rosenlew hintaan 299e. Ei siis ihme, että kyseinen kone oli mennyt alta aikayksikön ja myynyt itsensä loppuun jo varmaan keskiviikkona, kun tarjous alkoi tiistaina. Sitä kuitenkin tulee Limingantulliin lisää, joten käytiin siellä eilen tilaamassa ja maksamassa oma kone. Saadaan se tänne sitten marraskuun alussa, ja mie varmaan istun mokoman kanssa vessassa ekan pari tuntia juhlimassa, kun enää ei tarvitse roijata pyykkivuoria toiseen taloon pestäväksi. En yhtään tykkää, kun pyykkitupa on pihan toisessa talossa, joten meillä on tahtoneet pyykit aina kasaantua niin, etteivät pesun jälkeen meinaa telineeseen mahtua. Nyt on sitten oma, jolla pestä aina kun tahtoo. Tuon 1-6kg kone, joten ihan heti sekään ei täyty, ja kun se on edestä täytettävä ja korkea malli, niin saan sitten käyttää sitä hoitopöytänä. Tämän idean vuoksi tartuin tuohon tarjoukseen heti, kun sen näin (Ja sattumalta näinkin, onneksi, kun isän luona kävin ja siellä luin mainoksia. Kotona meillä kun on ovessa mainoskielto). Korkeutta tuolla on siis 85cm ja leveyttä 60cm, joten pienenä vauva ei ihan hetkessä pääse pyörähtämään reunan yli, eikä minun tarvitse kyyristellä selkä kipeänä. Sitten isompana vaipat menee varmaan sängyllä tai lattialla helpoiten, mutta näin aluksi pidin tuota ratkaisua paljon parempana kuin hoitopöytää, jolle ei välttämättä olisi tilaa tai jota ei tulisi kunnolla käytettyä. Monikäyttöisyys on avainsana.

Voi ihana isi ja isien jutut

Lueskelen tässä yön kuluksi vauvafoorumilta juttuja isien parhaista sutkautuksista. Aamupäivästä otin päiväunet, niin itsellä ei uni nyt osu silmään, joten noiden juttujen kautta on mukava mietiskellä tuota sängyssä tuhisevaa omaa tulevaa isiä. Harmittaa, kun en hänen parhaita sutkauksiaan ole niin tarkkaan pistänyt muistiini, että osaisin tuommoisiin foorumiketjuihin niitä lainailla, mutta muutamia tulee mieleen meiltäkin.

Tällä hetkellä suosikkijuttuja meillä on SuperMuna. Jonna kävi tässä kuukausi takaperin Helsingistä käymässä ja oli napannut minulle lahjaksi Munasolu-pehmon. Kuuluu siihen bakteerisarjaan, missä on erilaisia söpöjä pöpöjä ja muita kehossa löllyviä minijuttuja. Kyseessä on siis tämän kappaleen alla kuikuileva rusettipää. Munis hengaa meillä eteisen hyllyn ylimmällä hyllyllä punaisen Angry Birdin kanssa ja tarkkailee maisemia. Mies tässä vähän aikaa sitten pohdiskeli tätä meidän nopeaa lisääntymistärppiä. Itse aikoinaan tuumailin, että hänellä täytyy olla kyllä superspermaa, kun heti nasahti. Pohdinnan jälkeen isi mietti sitten Muniksen innoittaman, että mitä jos se olikin mun supermunasolu, jonka aikaansaannosta kaikki on. Tämän vuoksi on nyt sitten projektina vielä joku päivä pykätä Munikselle viitta, kun pitäähän supermunasolulla olla sankarin tunnusmerkki...

Muutenhan Juhani on ihanan kivasti kärryillä tästä raskaudesta. Jossain alkuraskauden ekojen viikkojen aikana tutkiskelin miehen uutta puhelinta, Samsungin Galaxya, jossa on ties mitä vitkuttimia ja vempaimia ja erilaisia applicationeita. Löysin ilmaisohjelmana raskaustietopaketin, joten ehdottomasti se piti lisätä Angry Birdin kaveriksi listoille. Sitä ollaan nyt sitten molemmat tarkkailtu, ja selvästi isikin katselee vauvan kehitystä kuvista ja joka viikon lyhyen tietoiskun mitoista, kun milloin on verrattu vauvaa nutturiin (Can I has anuttur nuttur on meidän vanha yhteinen vitsimme, kyse on siis nektariineista. ), milloin muihin hedelmiin.

Meillä ei isi myöskään hyväksy sikiöväkivaltaa. Minä kun läiskyttelin mahaani muuten vaan, ja kiellon jälkeen vielä riiviömäisyyttäni lisää, niin heti tuli paheksuvia katseita ja käsky lakata pahoinpitelemästä vauvaa. Onneksi on tätä luontaista rasvakerrosta, niin ei läpsyttely ihan heti taida pieneen asti tuntua. ;)

Parasta on mies, joka jokainen päivä osoittaa ihan vahingossa eri tavalla miksi häntä kannattaa rakastaa.