IRC-babyshowerit!

Edellinen posti piti saada pois tieltä, että pääsee kertomaan viikonlopun kivasta. Eli oikeastaan kaikki mulle tärkeimmät ihmiset asuvat jossain muualla kuin Oulussa. Heistä muutamaan pidän yhteyttä ircin kautta, eli netin välityksellä toimivalla chat-maisella systeemillä. Meillä on oma kanava, jossa jutellaan ja annetaan toisillemme tsemppiä melkein päivittäin. Tytöistä muutama, ihanat Ellu ja Saara, päättivät sitten, että koska oikeiden vauvakutsujen järjestäminen on vaikeaa, me tehdään se sitten irkin kautta. 

Päiväksi sovittiin viime sunnuntai, ja perjantaina molemmilta tupsahtikin hirmuisen kivat kirjeet postiluukusta. Juhani oli onnistunut piilottamaan ne lehden alle meidän romupöydälle, joten luulin, etteivät ne ehtineetkään perille, mutta siellähän ne oli, ja sitten meikäläisen piti koettaa olla hypistelemättä niitä sunnuntaihin asti.

Ellun paketista löytyi tämmöisiä kivoja:

 

Pupu ja muna kirja. Hassu tarina pupusta, joka yrittää saada munan rikki, jotta saisi sieltä ulos siellä lymyävän asukkaan. Onneksi lapset eivät ole yhtä kieromielisiä, kuin me aikuiset. Itse kun repeilin täysillä Juhanin lukiessa tätä minulle, kun tarina on vähän väkivaltainen. Ensin pupu nimittäin viskoo munaa pikkukivillä, vierittää sen mäkeä alas ja istuu sen päällä. Sitten munasta kuoriutuva ankka tekee samat pupulle, joka nukahti munan viereen. Onneksi niistä lopulta tulee kaverit, mutta pitää kyllä muistaa sanoa pojulle, ettei kavereita saa silti viskoa pikkukivillä... ;) Ihana kirja, ja näitä Tammen kirjoja pitää itse hankkia kyllä lisää. Minusta tämmöiset tarinat ovat paljon ihanampia ja parempia kuin monet nykysadut.

Tämä taas on söpöinen Barbapapa uniriepu. Minulla ja veljelläni oli nuukat pienenä. Nuukka, tai nunnu, oli varmaan äidin tekemä pieni tyyny, jota aikittiin nukkumaan mennessä. Aikkiminen on kasvojen silittelyä nuukalla, semmoista pehmeää liikettä, joka tuntuu kivalta. Joskus aikin Juhania, mutta toinen mokoma ei oikein hoksaa sen tarkoitusta, höhlä. Nyt pääsen tällä sitten paijaamaan meidän pojua, ja tuota on varmasti muutenkin hirmuisen kiva hypistellä pienillä tassuilla. Itse aikiskelen tuota jo nyt, kun se on hirmuisen pehmeä. Ja Barbathan on tunnetusti ihania muutenkin! Lisää näitä satujuttuja, joita täytyy ehdottomasti etsiä lapselle (joukossa on myös ainakin ruotsinkielisenä Nils Holgersonit ja Taotao ja muut vastaavat).

Tämä löytyi sitten äitiä ja isiä varten, että jos jossain vaiheessa alkaa tympiä, niin tämä piristää. No ja ihan varmasti. :D Taidan säästellä tuota hetken, sillä kyseinen leffa on ollut katsomislistalla, mutta kaipaa tosiaan ehdottomasti tietyn mielialan katsomista varten....

Ellun paketissa oli myös kortti, jossa on Tommy Tabermannin runo. Kirjoittelen sen tähän postauksen loppuun, kun Saaralle näin lupasin. Toivottavasti semmoinen ei mitään tekijänoikeuslakeja riko vaan, mie kun teen sitä jo muutenkin nyysimällä noita kuvia nettisivuilta...

Saaran paketissa taas oli tämmöinen kiva kasa tavaraa:

Saatiin siis pojulle kolme ihanaa bodya, jotka varmasti sitten tulevat aikanaan kertomaan, että kumpis tänään pojan pukikaan... 

Saatiin myös suloiset tossut, jotka Saara on itse tehnyt. Ne ovat luonnonvalkoiset ja ihanan pehmoiset. On jännittävää odotella, että kuinka pian ne ovat sopivat pienelle ja kuinka pieni hetki menee, että ne jäävät liian pieniksi. Noista voi tulla sellainen muisto, joka kertoo mulle sitten aina, kuinka nopeasti lapsi on kasvanut. 

Paketin äitiosana oli sitten tuo Ikuisesti ihana -yrttijalkakylpy. Vielä olen säästynyt pahemmilta turvotuksilta, mutta veikkaan, että joulun jälkeen tulee vielä ilta, jonka aikana tulen olemaan erittäin onnellinen ihanasta yrttikylvystä rasittuneille tassuille. Harmillisesti en juuri nyt pysty haistamaan tuon tuoksuja, mutta siinä on mukana koivua, minttua, ruusun terälehteä, humalaa ja merisuolaa, joten varmasti on mukavat oltavat tuoksuhöyryissä sitten jalkoja lillutellessa.

Eli kaikkea ihanaa saatiin. Saan olla erittäin onnellinen näin ihanista ystävistä, jotka jaksavat muistaa ja välittää matkankin takaa. Matka tähän on ollut joskus kuoppainenkin, mutta tätä ei unohda koskaan. Joten tämä muistetaan tytöt! ;)

Lisäksi olen halunnut tehdä tämän hetken plussat ja miinukset -listan kroppani oloista. Tässäpä siis semmoista:

Plussalla ovat nämä:

-jalkani tai muutenkaan paikkani eivät ole vieläkään yhtään turvonneet. Paikkoja ei pakota nesteen takia, kengät mahtuvat jalkaan ja olo on varsin mainio.

-pystyn nukkumaan hyvin kaikissa normaaleissa asennoissani, jopa selällään. Poika on kyllä keskellä ja painaa usein rakkoa, mutta selkää ei vielä onneksi.

-miun maha toimii loistavasti! Olen kärsinyt jo vuosia ärtyneestä suolesta, jonka takia vessailusta yleensä 4/5 kerroista on jollain tapaa epämiellyttäviä, reaktiot menevät laidasta laitaan. Raskauden aiheuttaman masun hidastumisen takia miulla sen sijaan on nykyään maha, joka toimii kuin normaalilla ihmisellä! Tähän voivat vaikuttaa päivittäiset banaanit, jotka normisti saisivat mahan vähän liian kovaksi, mutta nyt on olo ihana. Toistan I - HA - NA! Sitä kun kärsii mahansa kanssa päivittäin, niin tällainen tilanne saa toivomaan, että voisi olla raskaana useamminkin...

-hiukset eivät rasvoitu pahasti. Normaalisti pesen nämä joka toinen päivä, nyt kolmenkaan päivän väli ei näytä vielä ällöltä. Jei! Laiskuus ei siis aina haittaa, aina kun ei jaksaisi pestä pitkää ja paksua tukkaa, jonka kuivumiseen menee tuhottomasti aikaa.

-olen mukavasti sinut kroppani kanssa. Koska olen aina ollut iso, minua ei haittaa masun kasvaminen (paitsi vaatteita ostaessa) tai jo pari kuuta sitten ilmestyneet raskausarvet. Sen kun ovat, en minä mahaani julkisesti olisi missään muutenkaan näyttämässä, ja Juhani tykkää ihan tämmöisenäänkin. Oikeastaan entinen kroppaa kohtaan tuntemani äklötys on kääntynyt hyväksynnäksi.

Miinukselle taas päästään näissä:

-nenä on tukkoinen, räkäinen, kuiva ja kirvelevä. Kts. edellisen postauksen flunssavalitus.

-energia on hukassa, kun on vaikea keskittyä ajattelemaan mitään. Voi liittyä myös flunssaan.

Siinäpä olivat oikeastaan miinukset, loput ongelmat kun oikeastaan ovat lähinnä pään kanssa. Ne kun liittyvät elämääni muutenkin, joten en miellä niitä enää raskauteen kuuluvaksi. Kyllä masiksen ja ahdistuksen erottaa hormoniheittelystä. Ainakin näin retrospektistä huomaa kyllä milloin ekalla kolmanneksella oli paha mieli hormonien takia ja milloin jostain muusta syystä.

Olo on siis loppujen lopuksi vallan mainio näin fyysisesti, ja ehkä tuo pääkin tulee taas jossain vaiheessa perästä. 

Korsi - Tommy Tabermann

Yhteen korteen,

yhteen ainoaan korteen

mahtuu kaikki mitä ihminen tarvitsee

Ota korsi, heinänkorsi, ruoko, kaisla,

ja pujota siihen maa, ilma, tuli, puron vesi

ja lapsen aamuinen hymy

joka pesee pahan unen pois

Pujota siihen, korteen, sydämen kohdasta läpi

mies ja nainen, hillitön halu

tehdä yhdessä ihmeitä

Ota yksi ainoa ohut ja sitkeä korsi,

elämänlanka,

heinä, ruoko, tuulen tuoma katkennut kaisla

Pujota siihen, 

äläkä ikinä pudota

Ahdistusposti pois mukavempien asioiden tieltä!

Tahtoisin olla erittäin paljon aktiivisempi tämän kirjoittelun kanssa. Jotenkin vaan viimeisen viikon ajan ovat ajatukset olleet jumissa. Käytin lääkettä pitääkseni pääni kurissa, ja viime viikolla tuli taas unohdettua ottaa niitä, joten testailen jälleen, että tarvinko vai en. Sanomattakin selvää, että vastaus on "tarvin", mutta jotenkin en saa otettua nappeja joka aamu. Häiritsee käyttää lääkkeitä raskauden aikana, häiritsee käyttää niitä yleensäkään, häiritsee, kun tuo oli ennen raskautta jo huono lääke (vaikkakin nyt toimii paremmin, varmaan hormonien sun muun takia). 

Lisäksi sain JÄLLEEN flunssan, joka ei tunnu lähtevän millään. Edellinenhän oli tuossa syys-lokakuussa ja kesti hieman rapiat neljä viikkoa (josta mm. kaksi viikkoa oli poskiontelon tulehdus, johon en jaksanut hakea lääkkeitä, kun yleensä haluan antaa parantua itsekseen), ja tämänkertainen tuntuu jatkavan samalla linjalla. Hain viime viikolla antibiootit ja sain roksimysiinia mykoplasman varalta, mutta ei tuo ole mitään auttanut. Alun yskiminen vaan on muuttunut järjettömäksi määräksi räkää, ja käynkin niistämässä varmaan kerran puolessa tunnissa, välillä kerran kymmenessä minuutissa. Poskionteloita kirvelee koko ajan Otrivinin käytön takia, mutten pysty hengittämään ilman. Tietty tuo nenäsuihke valuu aina kurkkuunkin, joten myös kurkkua kirveltää. Ajatuskaan ei tietenkään liiku yhtään, unohtelen asioita ja välillä on todella vaikea ajatella yhtään mitään. Tällä viikolla en sentään ole viemässä tomaatteja sukkalaatikkoon vihanneslootan sijaan... Koita tässä sitten tehdä sitä gradua, kun pää ei vaan toimi. Viimeksi meinasin vielä tukehtua kirjaston surkeasti ilmastoituun tietokoneluokkaan, joten ajattelu oli vieläkin vaikeampaa.

Ja sitten vielä luin jostain, että nenän tukkoisuus ja kaikki tämä muu liittyy myös raskauteen, joten kiitti ny vaan oikeasti taas kroppa, pelkässä flunssassakin oli jo kestämistä...

Olen maininnut myös tavastani stumblailla. Sitä tulee tehtyä varsinkin öiseen aikaan, kun en saa nukuttua kunnolla. Olen aina ollut huonouninen, joten tämä nyt käy lähinnä harjoittelusta vauva-aikaa varten. Kuitenkin, stumblatessa raskaustarinoita on viime öinä tullut ihan liian monta kertaa vastaan tarinoita keskenmenoista ja raskaudenaikaisista ongelmista. Siinä sitten tyhmyyttäni luen niitä, ja vaikkain yleensä vain ne pari eka riviä, ne riittävät saamaan aikaan inhottavia mielikuvia. Omat raskauspelot ovat siis taas heränneet uniltaan, ja nyt pyörii koko ajan mielessä pelko ennenaikaisesta synnytyksestä, kaatumisesta mustalla jäällä, lapsen menettämisestä kätkytkuoleman takia, lapsen vammautumisesta synnytyksessä, ja niin edelleen ja niin edelleen. En edelleenkään suostu pelkäämään synnytyksen kipua, mutta välillä siitäkin iskee silti paniikki.

Eilen kävivät neuvolan tädit kotikäynnillä. Täällä Oulussa on alettu vetää Vaavi-ryhmää, johon sitoudutaan kolmeksi kuuksi. Tarkoitus on käydä kolmesti viikossa viisi tuntia pienessä perheryhmässä, tiistaisin jutellaan raskaudesta ja vauvanhoidosta, torstaisin opetellaan perhe-elämää ja torstaisin käsitellään päihteisiin liittyviä pelkoja ja ongelmia. Neuvolan täti tästä ryhmästä kertoi ja suositteli miulle kahdesta syystä: ensinnäkin tuolta saisin vertaistukea muilta odottajilta tai vasta äidiksi ensimmäistä kertaa tulleilta, ja toisekseen tuolla pääsen käsittelemään alkoholiahdistustani. Sitä on meillä tosiaan aivan liikaa suvussa, kun koko lähin perheeni on mielestäni alkoholiongelmaisia, enkä itse halua liittyä samaan seuraan. Minusta kun lapsiperheessä ei saa koskaan olla niin itsekäs, että pitää päästä baariin tai pämppäämään ja hylätä lapsi sen takia. Itse koen, että minulle tehtiin niin paljon lapsena. On ihan OK  ottaa se yksi tai kaksi, mutta jos lapsi kokee sen pelottavaksi ja ahdistavaksi, se pitää jättää pois, kunnes lapsi ymmärtää paremmin. Meillä alkoholi oli aina, joka viikko mukana, ja vihasin sitä jo pienenä ja vielä enemmän nyt vanhempana. Minusta juomista on jo yhden tai kahden ottaminen, ei sitä, että noni, nyt alkaa tuntua känniltä. Vanhempi ei saa koskaan olla niin itsekäs, että uhraa lapsen mielen sen takia, ettei itse kestä itseään ja elämäänsä ilman teeskentelyä ja juomista. 

Todellakaan en ole sanomassa tietenkään, etteivät vanhemmat saa juoda, päin vastoin. Jos siitä tulee hyvä olo, niin ehdottomasti. Mutta jo pieni lapsi huomaa, jos vanhempi on päissään, joten on oikeasti parempi pitäytyä siinä yhdessä tai kahdessa. Kun tehdään lapsia, sitoudutaan vastuuseen ja vastuullisuuteen. Vanhemmuus on minusta sitä, että luovutaan turhasta itsekkyydestä ja itsepäisyydestä ja eletään niin, ettei lapsi saa siitä harmia. Omat vanhempani tyrivät tuon osalta melkoisen kovasti monessa kohtaa, joten toki olen jyrkkä mielipiteissäni. Onnekas olenkin nyt, kun oma mies ei juo paljon (on oikeasti hurja ilta, jos saan Juhanin ottamaan KAKSI 0,33l siideriä!) tai polta tai pidä omaa elämäänsä kaikkea muuta tärkeämpänä. Terve itsekkyys on sitä, että pitää itsestään huolta, epäterve sitä, että uhraa sen varjolla kaikki muut. 

Tänään sain lisäksi pienen avautumiskohtauksen Henkkamaukalla. Oulussahan niitä on kaksi, toinen keskustassa ja toinen Zeppeliinissä. Nyt autollisena päästiin sitten käymään Zepessä, jonne lähdin ihan varta vasten, koska keskustan liike on ottanut valikoimista pois kaikki yli koon 42/44 tuotteet. Arvata saattaa että pettymykseni olikin sitten ihan järjetön, kun Zepen liikkeestä ei löytynyt itselle yhtään mitään. Siellä oli mammavaatteita, jee. Siellä oli isoja kokoja mammavaatteista, jee. Mutta! Ne olivat niitä pirun kauheita pillifarkun perkeleitä (anteeksi kiroilu, mutta vihaan niitä oikeasti)! Hyllystä löytyi yksi malli, jossa olisi ollut hyvät lahkeet, mutta arvatkaapa kahdesti olivatko koot loppuneet. Tiukan syynin ja selaamisen jälkeen meinasi oikeasti tulla itku, ja pitihän siinä sitten myyjälle vaahdota asiasta. Minä kun en ikinä vaahtoa, niin pyysin siinä puolessa välissä kyllä anteeksikin ja sanoin, etten saisi häneen sitä purkaa. Onneksi oli fiksu tyttö, joka osasi ajatella asiaa minunkin kannaltani ja kannusti, että nyt pitäisi olla tulossa leveämpiä lahkeita myyntiin enemmän ja ehkä tässä vähän ajan päästä löytyisi mullekin malleja. Joten kuukauden päästä uusiksi... Itku meinasi tulla. Asiaan ei auttanut, että tänään on ollut kinapäivä Juhanin kanssa, ja nälkäisenä ja ahdistuneena ja harmistuneena jossain vaiheessa reissu menikin tympääntuneeksi tiuskimiseksi ja mykkäkouluksi kotimatkalla. Ja toki sama toistui illalla ruokakauppareissulla.

Hetken ehdin olla hyvällä mielin, mutta tämä päivä on kyllä tympinyt kympillä. Jospa tämä tästä, ja ehkä tosiaan pitäisi aloittaa ne lääkkeet taas...

Sisälläni on pippeli!

Huh, kun viikko kului taas nopsaan. Neuvolassa ehdin käydä eilen tutustumassa Kelan papereihin ja ensi viikolla meillä on kotihaastattelu vauvatukiryhmään. Mutta nyt ne tärkeimmät ensin...

 

Eli lääkärisetä kertoili meille ultrassa viime viikolla, että poika olisi tulossa. Koko toimitushan oli, kuten viimeksi postasin, ihan mahdottoman nopea. Ehdin kuitenkin kysymään, että näkyykös sieltä, että kumpi olisi tulossa, ja suoriltaan miettimättä setä kertoi, että kyllä tuolla ihan selvä pippeli vilahtelee ja poika on tulossa. Melkoisen varmalta kuulosti tieto, joten ei se sitten tainnut olla mikään kummallisesti naamioitunut napanuora tai muuta outoa ylimääräistä. Neuvolantäti myös eilen osasi kertoa, etteivät ne lääkärit (onko ne edes lääkäreitä, vai kenties hoitajia?) edes sanoisi mitään, elleivät ihan varmoja ole asiastaan. Joten tämä on nyt tulos, ja täytyy sanoa, että ei ne ennusmerkit hirveästi taida kertoa. :) Vaikka toki hivenen hämäsin, kun pistin mukaan omat ja kaverin fiilistelyt pistelaskuun, ja oi kuin jännää olikaan olla väärässä. Hassu tunne, ei sitä äipänvaistoa ihan joka paikassa voi näköjään kuunnella. Joku fiksu oli kommenteissa ehtinytkin miettimään, että vähän kaikuu rivien välistä poikauutiset, mutta jännä kysymyshän tuo oli muutenkin. :)

Mutta että poika... Miehän ihan aluksi toivoin poikaa hitusen enemmän ja Juhani tyttöä. Kummallekin on kumpikin kuitenkin tervetullut ja olin omien fiilistelyjeni pohjalta ihan täysin jo tottunut ajatukseen tytöstä ja pidin ajatuksesta. Siksi poikauutiset oli hiukan hassu totuteltava, aluksi olin ihan pihalla. Ei sitä oikein osannut kuin virnuilla ja todeta Juhanille ultrapaikan naulakoilla, että hitsi, meille on sitten tulossa poika. Viikko tässä on mennyt uutiseen totutellessa, eikä vieläkään oikein ole realisoitunut koko juttu. Samat fiilikset varmasti olisivat olleet tytön kanssa, terve lapsihan tässä on se pääasia ja ehdottomasti päällimmäisenä mielessä.

Stumblailen nykyään paljon raskaus- ja synnytyssivustoja (StumbleUpon on siis lisä-application selaimeen, joka heittää katsottavaksi satunnaisia sivustoja aiheista, jotka sinua kiinnostavat) ja sieltä on löytynyt kyllä paljon mielenkiintoisia asioita. Olen lukenut paljon synnytystarinoita, ja omat synnärisuunnitelma alkaa olla valmis. Samaten on nyt tullut uutinen, jonka mukaan vauvoilla on paljon vähemmän raudanpuutosta nelikuisena, jos napanuoraa ei katkaista heti. Tämän vuoksi miun synnäritoiveet on nyt mahdollisuus altaaseen, jumppapalloon ja synnytystuoliin, lääkkeet mahdollisimman myöhäisessä vaiheessa, jos ollenkaan, jotta saan kävellä ja liikua paljon, kun se helpottaa synnyttämistä, ja toive siitä, että napanuora katkaistaa vasta n. 3min synnytyksen jälkeen. Samalla on tullut myös löydettyä sivuja, joilla puhutaan kamalan koskettavasti keskenmenoista ja keskeytetyistä raskauksista. Korostui kovasti se, kuinka onnellisia me saadaan olla, kun trisomitesteistä on tullut hyvät arvot ja np- ja rakenneultrassa on kaikki ollut juuri kuten pitääkin. Ei saisi pitää näitä asioita itsestäänselvyyksinä, vaikka osittain teenkin sitä nyt ihan senkin takia, että muuten olisin ihan kamalan pelkoinen koko ajan aivan kaikesta. Itsesuojeluksihan sitä voisi ehkä sanoa?

Tosiaan neuvolassakin oltiin. Kaikki pissanäytteessä oli edelleen hyvin, joten olen todella tyytyväinen. Tällä ylipainolla ja huonolla tämänhetkisellä proteiininsiedollani (eli kaikki oikea ruoka tulee korvattua välillä mässyllä, hyh) olen todella tyytyväinen siihen, etteivät sokeriarvot ole vielä nousussa. Sokerirasitustesti on sitten joulun alla, en odota innolla sitä jättiannosta sokerilitkua, mutta sepäs on sitten sen ajan murhe. Paino on noussut nyt n. 2kg, josta toinen tupsahti kummallisesti alkuviikosta. Voipi olla, että siitäkin oli osa nestettä tai edellisen päivän syömisistä, mutta tuohonkin lukuun olen äärimmäisen tyytyväinen. Neuvolantäti käytti sanoja "tämähän on suorastaan oppikirjojen mukaista painonnousua" ja oli myöskin tyytyväinen. Hemoglobiini oli tippunut aiemmista 135 lukemista 120:een, joten nyt pitää vähän yrittää petrata ruokien kanssa. Mutta kaikki hyvin, Kelan liput ja laput on matkassa ja tietoa on asioista taas vähän enemmän.

Tällä viikolla kävin myös ensimmäisen kerran katselemassa vauvanvaunuja ja autoon istuimia. Sain mukavasta ylivieskalaisesta liikkeestä hyvää palvelua, joten sinne mahdan viedä isin ostoksille, vaikka Oulustakin voisi liikkeitä löytyä. Opin tärkeitä juttuja vaunuista ja tangon korkeudesta, siitä että autoistuimia saa nykyään enää telakalla (tai ei ainakaan kannata ostaa telakatonta) ja muuta fiksua, kuten että millaisia alustoja saa hoitopöydälle.

Ylivieskassa olin, koska olen nyt autollinen ihminen. Eli meillä on pikkuveljen kanssa ollut käytössä "perintö-Carina", isän vanha auto, joka siirtyi nyt sitten lopullisesti meikäläiselle. Kävin sen tiistaina hakemassa, ja samalla tuli hoidettua paljon muitakin asioita. Pohjolassa tuli käytyä vakuutusten puolesta, ja siellä sitten juttelin myös tietoa itselleni vakuutuksista. Nyt pitäisi tehdä mahdottoman vaikea päätös, eli ottaako vauvalle hoitoturvavakuutus ennen vai jälkeen syntymän. Hintaero on jotain 50e ja ennen syntymää on se kalliimpi, mutta siinä on se etu, että se korvaa ihan kaiken, jos jo heti syntymän jälkeen tarvitaan paljon lääkäripalveluja. 2kk syntymän jälkeen saatu vauvan terveystodistus kun voi rajata pois korvauksia, jos pienellä on ollut vaikka korvatulehdus. Vaikea asia päättää, kun mitä jos vauva ei sairasta yhtään, niin sitten on vakuutus turhaan, mutta jos taas sairastaa, niin sitten harmittaisi, jos ei ole vakuutusta. Toisaalta sairaalakäynnit pienelle on ilmaisia ja vain lääkkeistä pitää maksaa, ja vakuutuksen omavastuukin on 100e per vuosi, joten on oikeasti mahdottoman vaikea valita. Moni ei vakuutusta ota, ja minäkin haluaisin ajatella, että kun kerta itse ja Juhani myös oli pienenä varsin perusterve, niin ei sille vakuutukselle oikeasti ole tarvetta.

Nyt on siis auto ja pesukonekin hankittuna. Hassua, kuinka noiden takia on nyt sitten ihan mahdottoman aikuinen olo. Meikä kun yliopistoaikojen ekoina vuosina luuli, että se aikuisuusfiilis tulee, kun on iso ja fiksu ja väsää gradua, mutta kun ei. Ei se niistä tullut, vaan ekasta pyykinpesukoneesta. Kaikkea sitä. :D

Blub kävi tänään rakenneultrassa!

Pispana köllöttelee selällään

Siellä meidän pikkuinen uiskenteli rauhallisesti. Huomattiin aamulla, että kyllä ei äiti ja isi ole enää teini-ikäisiä: innostuttiin pelaamaan Wiillä Resident Evil 4:sta (eli isi pelaa ja äiti spottaa zombeja) ihan liikaa, ja kun yöllä ei tullut uni, niin pelin ääreenhän sitä sitten palattiin. Viiteen asti valvottiin, ja kun herätys oli 9.15, niin meinasi olla melkoisen töökyrä olo, kun piti nousta. Itse olen heräämiseltäni aika Tarzan, ylös vaan ja menoksi, vaikka kuin olisi väsy, mutta Juhani parka meinasi nukahtaa lattialle, kun koetti saada kuvaa meikäläisen masusta. Mahdoton hoivavimma iski kyllä, kun toinen on ihan reppana ja puoliunessa vielä keskusneuvolan odotuspenkille asti, kun ei edes 30min bussimatka meinannut herättää.

Mamman masu alkaa muotoutua

Tässäpäs nyt myös kuvaa meikäläisen masusta. Olen tässä jo muutaman päivän ajan fiilistellyt, että Blub on tainnut kääntyä pystyasentoon. Kuten kuvasta näkyy, niin eihän meikä mikään pieni ole. Ylävatsa on kuitenkin pullahtanut ulos ja nyt on alamasukin alkanut edentyä, viimeinkin. Löysin stumblaillessa hyvän kuvan, jossa näkyi sisäelinten asento tässä vaiheessa raskautta. Suolisto on siis noussut tuohon ylämahan kohdalle ja vauva vie nyt suurimman osan alamasusta. Hassusti paino on silti edelleen sama kuin raskauden alussa, joten mielestäni ihan hyvin menee tämä raskaus. Hyi, rintsikat muuten on rumat, vähän tuosta pilkistävät. En ole vielä uusia niitäkään joutunut hankkimaan, kun rintojen koko muuttuu ihan päivittäin. Joskus vähän näyttää tiukoilta, joskus taas aivan sopivilta. Nyt aletaan kuitenkin kasvatella paikkoja näköjään enemmänkin.

Mutta tosiaan, ultraan asti päästiin väsystä huolimatta. Jotenkin hassu kerta oli, tällä kertaa mieslääkäri ja meno oli jotenkin sen mukaista. Siinä missä edellinen täti puheli ja jutusteli rauhassa, niin tämä kattoi paikat ja huiskis moi moi, voitte jo mennä. Ulkona oltiin 7min sisäänastumisen jälkeen, ja pelkkään tervehtimiseen ja kenkien kanssa värkkäämiseen meni ainakin 2min. Mutta kaikki tärkeä saatiin kuitenkin tietää. Kyllä tässä näköjään on jo tullut opittua tunnustelemaan vauvelia oikein, kun oikeassa olin ja nyt ollaan masussa käännytty pystyasenton, eikä enää köllitä lantion suuntaisesti. Blub on kasvukäyrällä juuri paikallaan, vain kaksi päivää pienempi kuin laskettu aika antaisi olettaa. Painoa on ipanalla nyt n. 380g ja kaikki paikat sulassa sovussa keskenään ja juuri sellaiset kuten pitikin. Aivot löytyivät heti, selkäranka kiilsi komeasti, jaloissa oli vahvat luut ja kaikki näytti oikein mainiolta. Sukupuoltakin tuli toki kysäistyä...

Nyt meikä tahtoo kuitenkin olla vähän ilkikurinen ja pistän teidät rakkaat lukijani arvuuttelemaan, että mahtaakohan Blub olla pieni tyllerö vai pojankoltiainen. Tässä hieman vihjeitä.

Sormustestissä sormus alkoi heijata, kun alun pyörimiset olivat rauhoittuneet. Koetin olla hengittämättä ja tärisemättä ja vaikuttamatta tulokseen. Heijaaminenhan meinaa poikaa, sormuksen pyöriminen taas olisi ehdottanut tyttöä. 

Kiinalainen syntymäkuukalenteri ennusteli tyttöä. En kuitenkaan ole laskenut omaa kuukuukauttani oikein, joten tulos voi oikeasti olla kumpi vaan. Pitäisi tarkistaa tuo, mutta kun olen 2vko yliaikainen ja syntynyt karkausvuonna, niin totesin olevani laiska, enkä jaksa laskea. Hups.. *virn*

Kaverilla on ollut alusta asti ihan olo, että olisi tyttö tulossa. Itse myös olen pitkään fiilistellyt, että mahtaa olla tyttö. En myös muista, että ihan hedelmöityksen aikaan oltaisiin harrastettu seksiä, ja koska poikasiittiöt ovat nopeampi ja vahvempia, mutta tyttösiittiöt kestävät pidempään, voisi tulossa olla tyttö.

Miran blogissa taas oli tällainen mahtava lista uskomuksista, joten vastailen näihin nyt alkuraskauden tuntumusten mukaan.

Tyttö vie äitinsä kauneuden.

Joinakin päivinä peili näyttää ihan normaalilta, joinakin päivinä pidän itseäni nättinä ja toisina taas luuskattu manaattikin olisi hekumallisempi. Kallistun kuitenkin ehkä nättiyden puolelle, kun finnit eivät dominoi naamaa liikaa (paitsi leussa) ja hiukset voivat hyvin, enkä näytä aina ihan pöhnäiseltä. Poika?

Poikamaha on pyöreä ja edessä,
tyttömaha leviää joka suuntaan.
Tätä on vaikea arvuutella, kun kasvu on vielä niin vähäistä. Vyötärö on kuitenkin edelleen paikallaan eikä lantio ole leventynyt yhtään. Poika?

Poikaviiva on tummentuma, joka ulottuu hävystä navan yli,
tyttöviiva jää navan alle.
Ei ole vielä ainakaan minkäänlaista linea negraa havaittavissa. Tyttö?

Poikaa odottava himoitsee suolaista,
tyttöä odottava taas makeaa.
Jätskiä! Pullaa! Mässyä! Sipsipussi kesti yli viikon, suolamantelit jäivät syömättä, ja ruoka on inhottava vastus, jos se ei ole raikasta. Tyttö?

Pojan kanssa ei ole pahoinvointia,
tytön kanssa kyllä.
Mikä lasketaan pahoinvoinniksi? En ole oksentanut kertaakaan, mutta ruoka on öklöttänyt ja tekee sitä välillä edelleenkin. Toisaalta olen välillä nirso ruokailija oikean ruoan suhteen muutenkin. En osaa päättää.

Vilkas sikiö on poika,
rauhallisempi sikiö on tyttö.
Tämä tenava on tainnut möyriä jo pidempään. Ultrassa ainakin oli ekalla kerralla meno päällä, ja usein tunnen paljon pyörimistä ja hyörimistä. Poika?

Jos sänky on oveen nähden poikittain tulee tyttö.
Jos pitkittäin, niin poika tulee.
Oven vastaisesti on sänky. Tyttö?

Mikäli raskausaika on vaikea,
lapsi on ilman muuta poika.
Voisihan tämä olla toki vaikeampaakin, en ole tosiaan oksennellut ja pystyn ainakin jotain aina syömään. Helpoksi en kuitenkaan sanoisi ollenkaan. Poika?

Poika aiheuttaa närästystä.
Minulla ei ole koskaan eläissäni ollut närästystä, vaikka huonovatsainen muuten kyllä olen. Tyttö?

Äidin jalkojen kylmeneminen ennustaa poikaa,
samoin kuin isän lihominen raskauden aikana.
Villikset pääsee jalkoihin usein, ja isi "tykkää" kiljua, kun jopa normaalia kylmemmät varpaat hiplaavat paljaita reisiä peiton alla. Isin masu on myös ollut äidin masua komeampi viime aikoina. Poika?

Jos rinnat kasvavat heti raskauden alussa,
on odotettavissa tyttö.
Eivät mielestäni varsinaisesti kasvaneet, mutta olivat pinkeämmät ja reaktio kuten kiihottuessa eli terhakammat ja isontuneet. Rintsikoita en tosiaan ole vielä tarvinnut uusia. Poika?

Tyttö tekee äidistään kiukkuisemman,
poikaa odottava pysyy tyynenä.
Minä nyt en ole koskaan oikein tyyni, vähän tämmöinen hermoheikko enemmän... Kuitenkin enemmän olen rauhallinen tai jopa flegmaattinen, väliin erittäin surullinen. Riitely on nykyään "tiuskis" "vastatiuskis" "mykkäkoulu" "puhutaan ja sovitaan". Poika?

Kokonaistilanne, kun kaiken tämän laskee yhteen:

Tyttö   8    -    Poika   7

Yksi päättämätön ääni

Tehtävä ei ole varmasti helppo. ;) 

Olen myös näköjään alkanut pieneksi julkkikseksi, my 15 minutes in fame are going. Eli opiskelukaverini Saga teki minusta ja blogistani jutun Ylkkäriin, Oulun yliopiston opiskelijalehteen. Lehden voi netistä lukea tästä, juttu on sivuilla 18 - 19. Koetan jossain vaiheessa keksiä, miten saisin napattua tuon aukeaman kuvaksi tai käyn skannaamassa sen koneelle itse. Aika vahvaa tarinaa masennuksesta ja muista ongelmista tämän raskauden aikana. Juttu kuulemma kuitenkin kirjoitti itse itsensä haastattelun pohjalta, joten en ole yhtään pahana. Mitä sitä peittelemään, ei kaikilla ole aina helppoa.

Sen voin kuitenkin kertoa, että tänään on hurjan leppoisa ja iloinen olo, ultrakäynti oli niin kiva. ^_^

Levottomat ja housuttomat jalat...

Nukkumisesta on tullut taas vaihteeksi saavutus. Olen aina ollut huono nukkuja öisin, jotenkin vaan aamupäivästä uni on syvempää ja parempaa. Nyt on tuo mahamökkylä alkanut lillua ikävästi, joten kaikki asennot tuntuu inhottavilta. Nukun yleensä kyljelläni ja ylempi jalka vielä koukussa rinnan edessä. Tämä totta kai alkaa olla hankala asento, kun masu painaa ja pelottaa, että luuskaan pienen, mutta silti vaan aina väännyn tuohon asentoon. Sittenpä on epämukava olo ja maha lutistuu, ja herään joka ikinen kerta, kun vaihdan asentoa. Lisäksi pidän aina tyynyä sylissä, joten jo pelkkä tyynyn siirtäminen on herättävä toimenpide. Lisäksi selällään ollessa olo on jotenkin kummallinen, kun Blub möyryää, joten mikään asento ei juuri nyt ole hyvä. Viime yönä tuli 12 ja 6 välillä nukuttua pari tuntia heikosti, ja aamun suunnitelma lähteä yliopistolle graduilemaan kaatui täysin, kun piti sitten yrittää nukkua 6 - 13, jotta jaksaisi edes jotain. Huonoa unta oli se edelleen, ja vieläkin särkee päätä.

Jotenkin tuntuu, että kun tuo mahamöllykkä on vielä tuolla sisällä, mutta kuitenkin jo sen verran painava, että se tuntuu esim. pyöräillessä ja juurikin kyljellään maatessa, että en tykkää siitä juuri nyt yhtään. Jotenkin haaveilen, että sitten, kun masu saa enemmän massaa, se alkaa varsinkin kylkiasennossa tukea itse itseään enemmän, eikä tuntuisi enää siltä kuin mahan päällä olisi semmoinen kasarivyölaukku, joka löllyy ihan väärin ja hankalasti. Fiilis on siis kuin mahassa olisi iso irtonainen möllö, joka ei vaan pysy paikallaan, vaikka pitäisi.

Lisäksi koko ajan on kamalan levoton olo, mikä ei todellakaan auta nukkumista. Johtuuko nyt sitten tuosta lääkkeestä, mitä pitää pään takia ottaa, vai onko tämä joku uusi raskaushormonijuttu, en tiedä. Olo on kuitenkin koko ajan sellainen, että en jaksa tehdä mitään, en saa mitään aikaan, mutta silti haluaisin hyppiä pitkin seiniä, kun jokainen asento tuntuu hankalalta, kaikki ajatukset on sikin sokin päässä ja ilman minkäänlaista järkevää kokonaisuutta ja raajoissa kulkee energiavirtoja, jotka tuntuvat pakottavan sätkimään.

Lisätään mukaan gradustressi, jatkuva niskasärky ja näköjään taas tulossa oleva toinen penteleen flunssa, niin olo ei ole mitenkään kovinkaan kummoinen.

Sitten on tämä vaateongelma. Minä kun olen kokoa 46/XXL, niin en nyt tiedä, että mistä ihmeestä löydän vaatteita loppuraskauden ajaksi. Täällä Oulussa on vain pari äippäliikettä, ja niistä saa vain kokoja 44 tai alle, ja mitä katsoin niitä tällä hetkellä, niin kaikki housut ovat kamalia pillimalleja. Pillifarkut eivät oikeasti sovi kellekään, saati sitten raskaana olevalle, joten mikä ihmeen pointti noissa oikein on? Olen koittanut myös selailla nettikauppoja, etsinyt niitä foorumeilta ja ties mistä, mutta ainoat vaihtoehdot noille kamalille pillimalleille näyttävät olevan Amerikasta asti tilattavat kunnon housut. Siis mitä ihmettä, Suomesta, jossa on paljon lihavia, ei saa järkeviä äitiysvaatteita??! En minä tahdo mitään kapreja, minä tahdon kunnon farkut, joilla selviää talvesta. Vaikka masu ei vielä vauvamahalta näytäkään, niin kyllä sitä sen verran alkaa jo olla, että omat housut ahdistavat tai eivät mahdu enää ollenkaan. Yksillä housuilla on vähän tympeä taapertaa eteenpäin, vaikka niin olen kyllä tehnyt jo varmaan kuukauden. No okei, löysin toisetkin, jotka sopivat vielä ehkä hetken.

Tilanne on tässä vielä vähän tympeä, kun toki voisin tilata vaatteita tai modata omia vanhoja lisäämällä niihin vauvakangasta. Ongelmaksi muodostuu vaan raha, kun juuri nyt sitä ei ole. Laitoin syyskuussa hakemuksen kuntoutusta varten, kun psykiatri ehdotti, että sillä voisin saada rahaa äitiysrahaan asti. En ole saanut opintotukea enää viime joulukuun jälkeen, joten tämä vuosi on väliin ollut vähän vaikea. Inhoan pyytää vanhemmiltani, joten olen mieluumin ilman mitään. Nyt vaan pitäisi tosiaan alkaa tilailla tai sitten modata, ja modaamisen esteeksi tuli rikkoutunut ompelukone. Siitä katkesi viime käytön aikana osa, joka laskee jalustimen alas ja säätelee langan tiukkuutta, joten korjaus on ehdoton tarve. Joten jos saan kuntoutusrahan, saan kaiken tuon tehtyä, mutta nyt pitää odotella vielä tämän kuun loppuun. Myönteisen kuntoutuspäätöksen sain jo, mutta rahaa pitää hakea erikseen. Positiivista tässä on se, että se maksetaan sitten takautuvasti syyskuulta asti ja joulukuussa tilanne helpottaa oikeasti todella paljon, JOS saan myönteisen päätöksen. Sitä odotellessa pitää vaan koettaa keksiä, että mitä tekisi. Onneksi Juhani tukee, ja velan maksan sitten myöhemmin takaisin. Näin piti tehdä keväälläkin.

Voisin myös alkaa hyväksi ja kiltiksi blogaajaksi ja alkaa kommentoida ihmisten jättämiin kommentteihin. Käyn kyllä lukemassa kaikki kommentit, mutta olen vähän huono tuossa vastauspuolessa. Aina en edes tiedä, että mitä vastaisi, vai pitäisikö vastata ollenkaan. Mutta niin, luomumaitoa pitäisi kokeilla laktoosittoman sijaan, tämä oli hyvä vinkki joltakin, ja Miran blogista minun pitää vielä käydä kalastelemassa se edellisen postauksen ihanan lohharibodyn kuva tänne omaankin. :)

Blub täyttää tänään puoli raskautta!

Ai siis mikä täyttää, häh? Meidän Blub! Pieni sai työstönimen tässä viime viikolla, vihdoinkin. Olin jo pitkään odotellut, että mistähän sopiva nimi ilmestyisi, kun tulin viime viikolla lueskelleeksi satunnaista toista vauvablogia. Siellä oli kuva suloisesta pienestä bodysta, jossa luki teksti tyyliin "I was born in the year of dragon 2012". Oi oi oi, onko meidän pienestä siis tulossa lohikärmesvauva?! Kyse on siis kiinalaisesta horoskoopista, ja vastaus on kyllä, ensi vuonna on lohikäärmeen vuosi.

Olen aina ollut lohikäärmefani, joten tämä on enemmän kuin muikea yhteensattuma. Asiaa tutkittiin vielä tarkemmin ja saatiin selville, että ensi vuosi on vesilohikäärmeen vuosi, kiinalaisessa horoskoopissa kun vaihtelevat nämä peruselementit eri eläinten lisäksi. Minä olen puurotta ja isi-Juhani on tulitiikeri. Saas nähdä, millainen perheyhdistelmä tulee tästä, emme vielä ole tarkemmin tutustuneet persoonallisuuskuvauksiin ja muihin noista, vaikka pikaisesti wikistä ne luettiinkin ja kyllä ne oli aika osuvia. Mielikuvituksekas pieni on ainakin tulossa.

Mutta miten tämä siis liittyy nimeen Blub? Noh, mehän ollaan Juhanin kanssa molemmat nörttejä ja olemme pelailleet paljon kaikenlaista. Yksi yhteinen vanha pelituttu on ADOM, ascii- eli kirjainpohjainen rpg eli roolipeli, jossa sankari pyrkii pelastamaan maailmansa ja nousemaan joko hyvän ritariksi tai pahan kuninkaanksi, noin suurinpiirtein. Tämä tehdään suorittamalla valikoidusti kymmeniä ja kymmeniä erilaisia tehtäviä, joista yksi on pienen vesilohikäärmeenpojan Blubin saattaminen yhteen äitinsä kanssa vesiluolassa. Ei ole mikään helppo tehtävä muuten... Mutta, kun alettiin puhua vesilohikäärmeenpoikasesta, nousi hetiheti molemmille mieleen nimi Blub, söpö sininen D-merkki, joka etsii pelissä emoaan. Ja niin nimi tuli, ja ihastuin siihen heti ihan mahdottomasti, joten meidän pieni on nyt Blub!