Pienen pieni posti vaan

En ole jaksanut ottaa kuvaa masusta, vaikka viimeksi niin lupasin. Viikonlopulla on tulossa bileet, joita varten pitää sitten vähän laittaa itteään, joten pitää ottaa silloin soppeli kuva matkaan. Kumman vaivalloista muka käyttää kameraa, latailla kuva koneelle, vähän leikata ja liittää tänne. Laiskuus...

Tänään oli neuvola taas. Nyt ollaan siirrytty joka toinen viikkoiseen tahtiin. Sovittiin kaikki loppukevään ajatkin jo, olikohan siinä nelisen neuvolaa, yksi lääkäri ja viimeinen Rh- labrakäynti. Yliaikaisuusneuvolakin on nyt varattu, joten saas nähdä kuin käy, tarvitaanko sitä vai ei. Vähän toivoisin, että poju tulisi ajallaan, mutta jotenkin en usko, kun ollaan molemmat Juhanin kanssa niin myöhäisiä. 

Neuvolassa oli kaikki taas kuten pitääkin. Verenpaine 123/88, vähän enemmän kuin viimeksi, mutta olin tosi väsynyt ja ahdistunut huonosti nukutun yön jälkeen, joten en stressaa. Viimeksi oli tullut yli 2kg painoa, nyt se oli lähtenyt pois. Hämmentävää heittelyä, mutta +4kg ja risat on siis tämän hetken tulos. Ihan hyvä kai, kun poikakin on jo parikiloinen möllikkä tuolla masussa. Hb oli edelleen alhainen, 115 tällä hetkellä, enkä ollut juonut tai syönyt mitään ennen käyntiä, joten se mahtaa oikeasti olla pikkuisen alempana. Nyt pitäisi oikeasti muistaa syödä enemmän Mamavitamiineja ja rautaa, olen vaan kauhean huono muistamaan napsia niitä pillereitä. Kissatkin aina tiputtelee kaikki liuskat pöytien taakse, eikä enää tee kamalasti mieli niitä noukkia, joten vaivalloiseksi on tämäkin mennyt.

Gradu sitten taas... Noh, viime viikolla kävin kahtena päivänä yliopistolla ja sain huomata, että kivuliaasta liikkumisesta huolimatta oikeasti homman edettäminen sai pään aivan eri kuosiin. Olin kahtena päivänä kuin normaali ihminen illasta, en ahdistunut, hajoileva ja pakkoliikkeinen möllö. Pitää tällä viikolla jatkaa taas hommia kyllä tuon varjolla. Harmittaa vähän, kun en tänään päässyt, mutta selkäkipujen takia yöunet menivät, joten ei sitä vaan pystynyt aamuneuvolan jälkeen muuhun kuin tulemaan kotiin nukkumaan. Huomenna sitten uusi yritys. Teoriaosa alkaa olla melkein kasaamista vailla valmis, kun käytän kummataktiikkaa: otan tärkeän kirjan, käyn sen läpi tarralappujen kans, kirjoitan ne kohdat erilliselle tiedostolle ja lopuksi aion koota niistä sitten sen asiatekstin. Paljon ns. ylimääräistä työtähän tuossa varmasti tulee, mutta toteutan siinä periaatetta "sinun pitää tietää enemmän kuin työssäsi kirjoitat ylös, jotta oikeasti osaat asiasi". Kattoos miten käy.

Joulun satoa

Olen ollut aneeminen (hb oli viime neuvolassa 113), masentunut ja kipeä. Kauheasti ei ole tullut siis kirjoiteltua tai yleensä jaksettua edes ajatella kirjoittamista vakavissaan, edes Facebookiin tai irkkiin. Lantioluut on edelleen erittäin kipeät huonoina päivinä, mutta levolla onneksi pysyn jossain määrin liikkuvassa kunnossa. Yli 500m kävely putkeen pistää jo paikat rikki... Lisäksi masussa tuntuu inhalta, on varmaan alkanut mahalaukku jäädä pahasti puristuksiin, kun ihan minkä tahansa syöminen saa olon ällöttäväksi ja mahaan pahan olon. Raskaus ei näköjään vaan oikein ole mun kropan juttu. 

Nyt on tullut kuitenkin syötyä äippävitamiineja ahkerasti, joten rauta-arvot lienevät kohoamassa, pieni ulkoilu välillä saa pään vähän paremmin auki ja olen jälleen saanut nukuttua öitä järkevässä suhteessa (tosin on tylsää herätä 8.30, päivät tuntuu ihan ylettömän pitkiltä, valivali sniff...) ja tänään on olo ollut vähän helpompi muutenkin. Hedelmäpöytä notkuu, kun meikä vetää omppuja, banskuja, kiivejä, appelsiineja ja porkkanoita kuin hevonen (vaikka ne ei taida kyllä sitruksista oikeasti innostua?), joten ainakin jotain järkevää menee alas. Vähän on pitänyt toppuutella, kun parhaimpina päivinä on oikeasti mennyt melkein kilo porkkanoita. Himo se on tuokin. Proteiinit ei mene alas vieläkään, mutta jospa tämä hetelmäily kompensoisi hieman liikaa noussutta painoa takaisin alaspäin (ollaan jossain +6kg paikkeille nyt).

Joulusta jäi kuitenkin paljon kertomatta, joten nyt voisi käydä pitkän ja rankan, mutta hyviä muistoja jättäneen vuodenvaihteen läpi. Sain otettua kuvatkin tärkeimmistä, joten nyt voi niitäkin pistää esille.

Joulureissut alkoivat siis 20.12., kun siirryimme autolla Juhanin kanssa Ylivieskaan isälle. Sillä reissulla käytiin tapaamassa molempia mummoja (tai siis isän äitiä ja isää ja äitin äitiä), ja sain taas viedät perinteiset joulukukat. Molemmat tykkäsivät isoista valkoisista joulutähdistä, ja olin tosi tyytyväinen upeisiin kukkiin. Sellaisia on kiva viedä. Samalla reissulla korjautettiin autokin, siitä kun oli jokin jo unohtamani vastus posahtamassa (ja se posahtikin sitten, kun saatiin se isällä roikkaan killumaan), joten nyt on auto hyvässä kunnossa taas pidemmäksi aikaa. 22.12. ajeltiin takaisin kotiin.

23.12. sain aukaista äidin lähettämän paketin, josta löytyi kaikkea hirmuisen kivaa. Siellä oli naposteltavaksi pähkinöitä ja kuivahedelmiä, vanha kuva minusta, sukkia meille kaikille, pari mielenkiintoista Evita-lehteä (taidan alkaa tilaajaksi) ja vaikka mitä muuta. Kaikki oli omissa paketeissaan, joten siinä oli jo yksi pieni joululahjailtama meillä. Tässä parhaat palat, ne kaikkein ihanimmat:

Herttainen vauvanpeitto isoäidin neliöistä. Oikein sopivaa, kun mummi on itse sen tehnyt.

Myöskin itse kudotut vauvanvaatteet pojulle. Sukat, lapaset, paita ja myssy ovat toki ne perinteiset, mutta huomatkaa myös matchaavat säärystimet!

Ja nämä sitten kaikkein söpöimmät. Kommentoin noista isommista töppösistä, että mahtavat olla liian isot vielä hetken pojun synnyttyä. Näppärä mummi oli siis väsännyt nämät joulun aikana, ja saatiin ne mukaan uuden vuoden jälkeen. Tulitikkuaski osoittaa hyvin pienen koon, eli nämä menevät varmaan vain sitten siellä synnärillä. Mutta hellanlettas nämä on ihanat!

24.12. Juhanilla oli viimeinen aamujako (hän siis jakaa postia viikonloppuisin), joten sinä aamuna lähdettiin sitten ajelemaan kohti Rovaniemeä. Alku ei ollut hyvä, minä kun sain änkytyksenkin aiheuttavan pahan paniikkikohtauksen aamulla pakatessa, mutta onneksi ajaminen rauhoitti hermoja. Minä kun olen ajelijatyyppiä, niin annoin Juhanille ratin vasta viimeisen 50km ylittyessä, että sain pidettyä yliaktiivisen pääni kuosissa. Perillä anoppilassa joulu meni mahtavasti. Paikalla oli Juhanin sukulaisia, ruokaa oli paljon ja se oli herkkua ja tekemistä riitti vähän liikaakin. Juhanin äiti Eva teki mahtavat jouluruoat itse, ja suurensuuren aterian jälkeen jaettiin kasa lahjoja. Joulupukkikin kävi muorinsa kanssa rokkaamassa, Helgaletit vaan heilui svingin tahtiin. Lahjoja myö saatiin ihan mahottomasti, kuten kaikki muutkin. Mukana oli mm. Muumi-mukit (mie sain Nipsun, Juhnu taas hattivatteja), uudet isot pyyhkeet, sukkia, kirjoja, musiikkia... Juhanille mie olin koonnu isyyspakkauksen, josta löytyi mm. nuuskusuojain (eli uimarin nenäklipsi), kumikäsineitä öklöjen kakkojen varalta, ei-kertakäyttöiset korvatulpat helpottamaan aikaisia aamuja, pari pulloa Tehoa ja suklaata synnärille ja pitkiä öitä varten, I <3 Dad -sukat pojulle ja pari mielenkiintoista vauvakirjaa: Mies hoitaa vauvaa ja Vauva - Omistajan opas. Molemmat ihan huippuja kirjoja, kannattaa katsastaa jos tulee vastaan.

Välipäivinä tosiaan valoitin edellisessä postauksessa mainitun Tottarakan laen, ja sitten olinkin aika kipeä. Onneksi Juhanin setä vaimoineen tarjoili riista-aterian (oli itse metsästettyä teertä ja erilaisia itse kalastettuja kaloja graavattuna, herkullisia marjoja ja mukavaa keskustelua pitkin iltaa), jonka jälkeen pohdiskeltiin joukolla pojun tulevaa nimeä. Melkoisia ideoita siellä kyllä lenteli, mutta kattoos nyt mihin päädytään... 27.12. lähdettiin sitten ajelemaan takaisin kotiin, kun syyllisyys jo painoi kolmen yön jälkeen, kun kissaparat olivat joutuneet viettämään täällä Oulussa joulunsa ihan yssin. Matkalla poikettiin Haaparannan kautta, kun Ikea kutsui kuuluvasti. Sieltäkin lähti matkaan vaikka ja mitä jännää, tässäpä kaksi parasta:

Erittäin kätevä hoitopöytä makkariin. Minen tykkää semmoisista isoista ja usein turhista rotiskopöydistä, joten tämä on hyvä, kun sen saa taittua seinälle pois tieltä.

Soiva Ruttu-Kettu! Tämä soittaa Rockabye babya, ja soittelen sitä lähes joka ilta masulle. Poju on jo tottunutkin musiikkiin, sillä ihan selvästi masusta aletaan koputella vastaan, kun kettu alkaa soida. Meikä fanittaa, ja luonnossa ketustin on vielä söpömpi. 

Kotimatkalla tehtiin vielä jännäilyä, eli kun oli yö ja hyvin hyvin pimeä, oli ihan pakko pysähtyä tien varteen kuikuilemaan tähtitaivasta. Ja mikä näky se olikaan, nähtiin varmasti kiljoona tähteä ja linnunrata siinä samalla. 

Välipäivät vietettiin kotona ja uunna vuonna käytiin katsomassa parin kaverin kanssa kaupungin ilotulitus. Meikä ei ollut vielä kunnossa, kun kilometri autolta torille ja sama takaisin pisti loppumatkasta itkettämään. Vuosi vaihtui (tulitus oli Oulussa tänä vuonna jo kahdeksalta, vähän hassusti mutta itse tykkäsin) sitten Juhanin ja Harrin kanssa lautapeliä (itse ostettu joululahja Ankh-Morpork) pelaillen ja vohveleista nauttien. Mukavaa oli, ja naapurustokin rauhoittui paukuttelun kanssa jo ennen unille menoa.

2.1. lähdettiin sitten viimeiselle reissulle varmasti pitkään aikaan, eli suuntasimme nokkamme jälleen autolla, tällä kertaa kohti Toijalaa ja meikän äitiä. Alkujaan meidän oli tarkoitus lähteä Tallinaan reissun aikana, mutta onneksi se jäi toteutumatta. Tallinna olisi kuulemma ollut täynnä venäläisiä näiden juhliessa uutta vuotta paljon mieluumin kuin joulua, ja meikän kunto ja väsymys vaan alenivat pitkän ajomatkan ja reissaamisen jälkeen, joten lopulta suunnisteltiin vain Toijalan ympäristöön. Pääsin käymään Valkeakoskella tätiä ja kummipoikkaa moikkaamassa, ja Tampereella shoppailemassa lisää vauvajuttuja. Bella Bambinasta löytyi kivat äippäfarkut, imetyspaita ja imetysliivit, joissa rinnat ei jäädy kuten tavallisissa. Olen ihan ihastuksissani, kun ulkona ei käy kipeää. Otetaan noista päällyvaatteista kuvaa sitten seuraavaan tekstiin, niin saadaan masupäivitys sitten siinä samalla. Paikan ehdottomasti paras löytö oli kuitenkin vahinko. 

Oltiin jo poistumassa liikkeestä, mie olin maksamassa ostoksiani, kun Juhani löysi muutamat vaunut ulko-oven viereltä. Yksissä oli mahtava teleskooppivarsi, joka on meille ehdoton pakko vaunuihin, kun tuo isi on 194cm pitkä. Emmaljungissa sellaista ei muka ole, joten näihin vaunuihin sitten kiinnitettiinkin kunnolla huomiota:

Mutsy 4-riderit, älyttömän kompaktit ja kätevät hybridit, joihin löytyy ties mitä lisäosia ja vaihdettavia palasia!

Meidän vaunut ovat vaan ruskeat ja sporttiset. Yhteensä maksettiin tuosta ylläolevasta makuukopasta, rungosta ja sadesuojasta 350e, joka on meikästä ihan uskomaton hinta uusille rattaille, kun olin odottanut, että hinnaksi paljon huonommalle kombinaatiolle tulisi jotain 800e tienoilla. Meillä kävi tuuri, BB kun oli nimittäin juuri myymässä pois kaikki näytteillä olevat vaunut -30 %, koska liikkeessä oli niin vähän tilaa. Kaupan päälle saatiin vielä lampaantalja kopan pohjalle, joten kyllä kelpaa pienen sitten köllötellä. Parasta on, kun kaikki lisäosat tuntuvat olevan alle 200e luokkaa, ja sieltä löytyy myös kahdelle lapselle sopiva istuinosa, joten siihen voidaan vaihtaa, jos seuraava tehdään pikapikaa tämän ekan jälkeen.

Tässä muuten meidän kisujen mielipide vaunuista:

Mäykky (nuorempi ja vähemmän karvainen) ja Mytty. Ja kyllä vaunuissa nukutaan usein jo nyt.

Kotimatkalle Toijalasta lähdettiin sitten 5.1., ja meikä oli niin poikki ja rätti, etten meinannut käsiäni jaksaa nostaa. Onneksi Juhani jaksoi ajaa suurimman osan, vaikka olikin menossa aamuksi taas töihin. Auto oli pakattu kaikesta kivasta ja jännästä, kun vaunujen lisäksi sinne eksyi myös uusi keittiönpöytä parin tuolin kanssa. Nyt on kunnon koivuinen pöytä, joka ei natku ja nitise kuten entinen.

6.1. tuli sitten vielä Juhanin sisko Tiina käymään meillä, ja hän kilttinä purki pöydän ja vaunut ja muut autoon jääneet painavat meille taloon sisälle. Tosi kivaa oli tulevan tätinkin kanssa viettää aikaa täällä Oulussakin, hän kun ei usein Suomessa käy, kun asustelee Ruotsin puolella. 7.1. Tiina läksi takaisin käymään Rovaniemellä ja meidän joululoma alkoi vihdoin olla lopussa. Puuhkuti, täytyy sanoa, melkoista haipakkaa kyllä oli...

Ja nyt on meikän aika mennä tuhoamaan appelsiini ja pari porkkanaa, päästää Juhnu (miestä lie keksin tuon lempinimen joulun aikana, nyt se on jumissa ja käytössä) koneelle ja lopettaa tälle kertaa. Tuuf!

Pitkänpitkä terveystilanteen kertaus

Pitkästä aikaa blogin äärellä. Joulukuu meni jotenkin niin kummallisissa fiiliksissä, että vieläkään ei oikein jaksaisi kirjoittaa. Nyt on kuitenkin ehdottomasti jo aika, kun asiaa alkaa olla niin paljon ja monenlaista, että alkaa pian tärkeimmät unohtua. Tähän postiin kokoilen terveysjuttuja, ja huomenna taidan koettaa jaksaa napsia kuvia joulun aikana tulleista ihanista vauvajutuista, jotta saan nekin tallennettua. 

Joulukuun puolen jälkeen meikäläinen kävi siinä paljon parjatussa verensokeritestissä. Paasto ei ollut ollenkaan paha tapahtuma, vaikka meinasin sen kokonaan unohtaa. Aika oli aamulla 7.10, joten paasto alkoi illalla jo seitsemältä. Viimeisen kerran taisin syödä joskus kymmenisen yli, ja sitten huomasin, että huppista, ei saanutkaan enää syödä mitään. Mikäs siinä oli sitten aamua odotellessa, ei oikeastaan tullut kamala nälkä missään vaiheessa. Aamulla sitten ensimmäisenä labran ovesta sisään ja nauttimaan colajuomaa. Ei se mitään pahaa ollut, mahdottoman kylmää vaan. 75g glugoosia meni näppärästi alas, kun välillä vaan piti hetken tauon, etteivät poskiontelot ja kitalaki jäätyneet täysin. Ainakin labran jääkaappi toimi hyvin!

Arvot sain sitten seuraavan viikon lääkärikäynnillä, ja erittäin tyytyväinen olen niihin: paastosokeri 5,1, tunnin jälkeen 8,7 ja 2 tunnin jälkeen 5,5. "Kahden tunnin sokerirasitustestin raja-arvot ovat: paasto 5.3 mmol/l, 1 t:n arvo 10.0 mmol/l ja 2 t:n arvo 8.6 mmol/l." sanoo tämä raskausdiabeteksesta kertova sivusto, joten hyvinhän tuo mulla meni. Pelkäsin valmiiksi vähän liikaa sokerinkäyttöäni, mutta onneksi tuossa kohtaa kroppani toimii kuten pitääkin. Yksi huoli vähemmän, jei.

Muuten olivat arvot pääosin kohdallaan tarkastuksessa. Painoa ei edelleen ole tullut liikaa, nyt ollaan kolmisen kiloa plussalla (joulu varmasti tosin toi ylimääräistä, mutta siitä sitten toiste), verenpaine oli oikein hyvä 126/79, pulssi reipas 95 (tosin olin juuri polkenut paikalle ja menin lähes heti sisään) ja hemoglobiinikin 124. Ainoa huolenaihe nyt on vähän liian iso symfyysimitta, se kun heilui jo 29cm lukemissa. Tämän mittasi tosin lääkäri, ei normaali neuvolantäti, joten mittavirhettä voi olla osin mukana, kun jokainen mittaa kuulemma hivenen eri tavalla. Tuo on keskiarvosta aika paljon liikaa, nelisen senttiä ainakin, joten nyt pitää tilannetta tarkkailla. 

Jouluna tuli sitten tosiaan syötyä, joten paino on kai mitä on tällä hetkellä. En ole omalla puntarilla käynyt, enkä aio käydäkään, joten olkoon nyt, mitä on. Muutoin joulun reissaminen ottikin sitten voimille vähän turhankin paljon. Ajeltua tuli Suomen läpi, kun ensin käytiin Ylivieskassa isällä ja samalla reissulla mummoilla, sitten ajettiin Ouluun ja pian Oulusta Rovaniemelle, sitten kotiin ja nyt loppiaisviikolla vielä Oulusta Toijalaan ja muutaman vierailukäynnin jälkeen takaisin Ouluun. Reissuilta lähti paljon kaikkea kivaa kyllä mukaan (niistä ensi postissa), mutta terveys meni. 

Ylivieskassa vielä oli varsin helppoa, ei tullut kauheasti käveltyä, vain muutaman kerran käytiin kaupassa. Rovaniemellä sitten taasen majoituttiin yläkertaan, ja kun suihku on kellarissa, tuli portaita ravattua jonnin verran. Meikän surkealla peruskunnolla se tuntui hitusen ikävältä, mutta siedettävältä. Pahaksi homma meni, kun käytiin kipuamassa Tottarakalle (tjsp. sen nimi on), joka on Rovaniemen Ounasvaaran sivunyppylä. Sinne käveltiin sellainen ehkä reipas kilometri metsätietä, joka oli kerran ajettu traktorilla ja muutoin polku pysyi auki koska ihmiset kävelivät sitä pitkin harvakseltaan. Viimeinen 50 - 100m oli sitten lumista nousua, ja siinä vaiheessa tuntui kyllä joka paikassa. Lopputuloksena oli, että takaisin kun päästin, pystyin kävelemään alle 20cm askelin äärimmäisen hitaasti. Jalka ei noussut pariin päivään nivuskivun takia yli 10cm lattiasta ja tuosta lähtien (eli nyt on 6.1., tuolloin oli kai 26.12.) on alamaha ollut kipeä, kun se alavatsalihakset rasittuivat kai liikaa.

Siinäpä sitä sitten olin jo varsin rasittunut. Paluumatkalle lähdettiin 27.12. ja ajateltiin pistäytyi Ikeassa Haaparannassa, kun siitä kerran ohi ajettiin. Parin tunnin kierroksen jälkeen alkoivat nivuset ja alamaha olla siinä pisteessä taas, että töpöttelin melko hitaasti eteenpäin, maha pitkälle eteenpäin työntyneenä. Melkoista urheilua, vaikka kyllä Ikeastakin lähti kaikkea hirmuisen kivaa matkaan. Sitten päästiin yöllä kotiin ja oltiin pari päivää kohtuu rauhassa kotona. Uunna vuonna tosin tuli käveltyä pari kilometriä, kun parkkeerattiin kauemmas, jotta päästiin katsomaan kaupungin ilotulitus, ja siinäkin oli mäki matkalla ja loppumatkasta tuntui, että alan vääntää itkua. Sisulla puskin takaisin autolle asti, valitin kavereille ja Juhanille ja oli kelju olo. Onneksi sitten päästiin sisälle ja viettämään rauhallista iltaa. 

2.1. oli sitten taas aika lähteä reissuun Toijalaan äitille. Reissu itse oli oikein mahtava, mutta kun Tampereeltakin löytyi Ikea, niin pahaa jälkeä sain taas aikaan itelleni. Ilmeisesti kaikki tuo joulun ajan rasitus kostautui kunnolla, koska nyt on sellainen fiilis, että häpyluuliitos on auennut jo reilusti ja varmaan vähän ennenaikaisesti. Kipu oli kamala, nyt onneksi vähän jo helpottanut mutta edelleen ikävä. Autoon kun istui tai nousi pois, oli pakko kirahtaa tai jopa lähes huutaa kivusta, mutta onneksi reissun löydät olivat sen arvoisia. Itse häpyluu tuntuu nyt omituiselta, rako tuntuu aika selvästi tuossa häpykukkulalla ja tuntuu samalla ihan kuin koko luu olisi noussut vähän ylemmäs. 5.1. ajettiin takaisin, ja Juhani ajoi melkein koko yli 600km matkan, kun minä olin niin uuvuksissa, etten oikein pystynyt kuin nukkumaan. 

Noh, mikä on lopputulos? Meikä istuu nyt kotona seuraavan monta päivää, kunnes olo alkaa olla vähän parempi. Istuutuminen, kävely, makuulla asennonvaihtaminen ja kaikki nivusiin tai häpyluuhun kohdistuva asennonvaihdos kiristää tai juilii. En uskalla lähteä edes kodin portaita alas, joten Juhani joutuu nyt tekemään kauppahommat. Kävelylle en varmasti lähde ennen ensi viikon puolta väliä. Alamahan lihakset ja nivuset eivät toimi kunnolla, joten housut ja sukat sun muut pitää laittaa lähes aina istualtaan, kun jalan nostaminen yli 15cm maasta on lähes mahdotonta. Jalka vaan ei nouse, ei millään, ja siinä 15cm kohdalla alkaa sattua. 

Rinnatkin oikkuilevat. Jos on vähänkään kylmä, niin normaali reaktiohan on nänneillä toki kovettua. Nyt se on vaan mennyt äärimmäisen kivuliaaksi tapahtumaksi. Eilen kotimatkalla pysähdyttiin Heseen syömään, ja iso ABC-kahvila oli toki vilpoinen paikka. Siinäpä oikea nänni päätti sitten jäätyi kokonaan, ja meikä siinä sitten nassutteli hampparia itkua pidätellen. Koetin hienovaraisesti pitää sormia liivin alla, että saisin nänniparan lämpenemään, mutta kauan siinä meni. Totesin Juhanille, että nyt ainakin tiedän miltä nännilävistyksen otto tuntuisi, kipu oli nimittäin niin kova, että oikeasti en usko sen tuossa kohtaa kroppaa enää voivan mennä pahemmaksi. Varsinkin, kun kipu jatkui sen varmaan 10min ajan...

Lisäksi miun pitää nykyään puhdistella nännit kerran pari päivässä, kun nesteentuotanto alkoi joulun alla. Huomasin hassua kristallista kovettumaa, joka lähtee rapsuttamalla pois, joten nyt olen erittäin tarkka, että rapsuttelen sen pois joka päivä, ettei vaan iske mikään tukos tai tulehdus. Varsinkin tuon paleltumakivun kanssa olisi aikamoista helvettiä saada rintatulehdus. Jännää silleen tuo neste, joskus sitä tulee ihan vähän, jos tuosta nännin juuresta puristaa. Ihan kirkasta se on vielä, vaikka eilen näkyi jo pieni pisara valkoiseen vivahtavaakin. Jänniä muutoksia nämä.

Noh, loppujen lopuksi olen ajatellut nyt katsella tilannetta kroppani kanssa tämän viikonlopun ja maanantaina varmaan soittelen ylimääräisen lääkärinajan tai neuvola-ajan. Seuraava käynti on 16.1., mutta tuntuisi turvallisemmalta päästä käymään jo aiemmin. Haluan tietää, että pitäisikö varsinkin tuon häpyliitoksen aukeamisen takia olla huolissaan, etten vaan joudu vuodelepoon tai mitään. On kai aika itselläkin nyt tajuta, että olen tosiaan raskaana, ja että tämä on ylipainoiselle ja yliliikkuvaniveliselle kropalleni raskasta, en voi rempoa kuten ennen. Muut joutavat nyt tehdä asioita, minä en oikein voi. Ultraankin ehkä haluan ajan, ihan vaan että pääsisi varmistamaan kuin iso jäpikkä on syntymässä, vai onko tuo pitkä sf-mitta vain meikän painoon tai lääkärin mittakäteen liittyvä anomalia. 

Kaiken kaikkiaan olen hivenen huolissani kroppani tilasta, tällä hetkellä eniten ehkä koska pelkään olevani pian niin kipeä, etten selviä synnytyksestä, kun voimat ovat kaikki kaiken muun takia. Muutenkin pelottaa, että huonokuntoisena en jaksa ponnistaa tai puskea kunnolla. Olen myös saanut pari paniikkikohtausta tässä joulun aikaan, ja äiti siitä meinasi, että luultavasti saan moisen myös synnytyksen aikana. Sekään ei olisi mikään kiva juttu, joten huolestusta on ilmassa.