Missä hyvä? Hukassa.

Sokeritesti meni taas läpi ihan kohtuullisesti. Jonkinlaista heikennystä kai on insuliinien kanssa tapahtunut, kun arvot hieman huononivat, mutta rajojen alla pysytään silti vielä. Aiempi tulos oli paastosokerille 5,1, nyt oli 4,6. Tunnin arvo aiemmin oli 8,7, nyt 9,4. Kahden tunnin arvo oli aiemmin 5,5, nyt 6,5. Rajathan noissa on 5,3 paastolle, 10 ekalle tunnille ja 8,6 toiselle tunnille. 

Jos siis on makrosominen (yli 4,5kg) vauva tulossa, niin syy on sentään jossain muussa kuin mun surkeassa ruokavaliossani. Jos mun insuliinit toimivat vielä kohtuudella, niin ilmeisesti melkolailla suoraan voi päätellä, että niin ne toimii vauvallakin. Olen jo valmiiksi hävennyt ja pelännyt sitä rumaa, lihavaa lasta, josta kasvaa ruma ja lihava aikuinen, jota olen tekemässä huonon syömiseni takia, mutta tuo tulos nyt vei sitä pelkoa vähän. Jos on nähnyt Boogie Nightsin, niin siinä Phillip Hoffmannin hahmo on se kauhein pelkoni, meidän geenien surkein yhdistelmä. En viitsi kuvaa linkittää, hahmoraukka kun etoo mua tällä hetkellä. 

Pään kunto on menossa taas alaspäin. Istun vaan yksin kotona, tylsistyn ja olen pahalla mielellä. Kaikki tuntuu turhalta ja typerältä. Kämppä on sotkuinen pa**akasa, en saa siivottua. Ahdistun, itken, on paha olla. Viime viikolla leikkuutin tukan, nyt häpeän sitä täysillä, näytän idiootilta. Kävin eilen hierojalla, käytiin selkää läpi, mutta ihan samalta se tuntuu nyt kuin aiemmin. Alan taas väsyä kipuun, eikä auta, että olo on mahan takia muutenkin koko ajan tukalampi ja tukalampi.

Sanon suoraan, että elän taas vaihetta, jossa en halua sitä tulevaisuutta, mitä olen tekemässä. En halua lasta, en halua synnytystä, en halua olla miehen kans, en halua tehdä gradua. Mitäkö haluan? Haluaisin ryypätä ja ryypätä, kusta kaikki rahat taivaan tuuliin, sanoa kaikille, että "hei, kuvittelitteko te OIKEASTI, että minusta koskaan tulisi yhtään mitään?".