Pakkasia on pidelly...

Masukuvat ei kauheammin onnistuneet. Tämän tumman räpellyksen sain Gimpistä läpi, kamala punainen kaksoisleukanaama tosin piti leikata pois. Sentään saa mahasta vähän kuvaa kummiskin.

Elämään kuuluu kipua. Olen vihdoin alkanut kuitenkin koota gradun sivuja kasaan, nyt on 11/70, noin lähes valmista tekstiä. Tuohon on kyllä materiaalia vielä paljon lisää, se vaan pitää kirjoittaa auki muistiinpanomuodosta. Tuo kipu vaan taas vähän hankaloittaa, kun keskittyminen on vaikeaa tai yliopistolle liikkuminen vaivalloista. Nuo -25C pakkaset eivät ole auttaneet asiaa yhtään. Onneksi nyt vähän lämpenee. Normaalisti tykkään pakkasesta, mutta vaivalloisuus ja pakkanen eivät kulje käsi kädessä kavereina.

Tänään käytiin kaupassa, joka mun kohdallani tarkoitti 700m pyöräilyä, kaupassa tallustelua ja samat 700m takaisin kotiin. Olo oli jälkeen melko puolikuollut. Kävellen en enää kaupalle asti pystyisi, sen verta kipeää on kävely tehnyt jo tammikuun alkupuolelta. Pyörä on ainoa järkevä keino liikkua minnekään. Se vaan hengästyttää ja toki rasittaa, joten kaupassa tepastelin 10cm askelin ja kotona meni ekaan kerrokseen pääsyyn varmaan kolme minuuttia portaissa puuskuttelua. Yöllä on mahdoton nukkua kunnolla, kun asennon vaihto on "hengitä, hengitä, keskity, ota kipu vastaan, vaihda asento, hengitä, hengitä, koita tottua" -meininkiä. Lantiokipu on vähentynyt hitusen, mutta kaveriksi on tullut keskiselkäkipu. Eikä auta yhtään, että sänky on suoraan sanottuna paskimmasta mahdollisesta päästä.

Pieniä lisähankintoja on tullut tehtyä tai saatua. Alakerran naapuri antoi pari pussillista koon 3-6kk pojanvaatteita ja muutaman harson, kaverilta taas sain käsikäyttöisen rintapumpun, ja hän lupaili myös hoitokassia ja koon 2 vaippoja. Kyllähän tässä alkaa siis kivasti olla jo kaikkea. Stokkalta itse kävin ostamassa pojulle vauvakirjan, johon ensimmäiset asiat sainkin jo täytellä. Ei näköjään olisi pitänyt katsella hintoja netistä, vähän enemmän tuosta toki kalliskaupassa maksoin. Noh, sen mitä jossain säästää, sen muualla menettää... Kummiskin, tuo on varsin söpöinen, eikä siihen tule liikaa tekstiä. Itselleni ainakin oma vauvakirja on todella tärkeä, mutten usko poikien niin arvostavan äidin pitkiä lätinöitä ekoista vaipanvaihdoista ja tissivaivoista, joten tuohon saa mukavasti ja sopivasti kaikkea mielenkiintoista ja merkitsevää, mutta ei liian yksityiskohtaisesti.

Aloitin viime viikolla myös Arjen vahvuus -ryhmän. Se on kaupunkin neuvolatoiminnan järjestämä tukijuttu sellaisille äideille, jotka ovat hivenen epävarmoja äitiydestään tai muuten kaipaavat tukea ja vertaistukea äitiyteen. Oikein mukavalta vaikuttaa meidän ryhmä, kun mukana onkolme odottajaa, joilla kaikilla on maaliskuussa laskettu ja kolme äitiä, joiden lapsista vanhin on 5kk. Kerran viikossa tavataan ja jutellaan ja opetellaan äitiyttä nyt sitten jouluun asti. Oma terapia kun loppui maaliskuun loppuun, niin tuosta tulee varmasti henkireikä ja apu pahimmille viikoille. Ei kukaan meistä ole mikään luuserisekopää, joten onneksi ei tarvi itellä ahdistella, että höh, kun vein paikan joltakulta, joka sitä enemmän olisi tarvinnut, tai että en kokisi olevani samankaltaisten joukossa. Ollaan hyvin erilaisia persoonia, mutta tähän mennessä kaikki vaikuttavat empaattisilta ja mukavilta, ja vetäjätkin ovat oikein ihania, joten olen hyvin onnellinen, että pääsin mukaan.