Rakastan

Torstaina alkoi kolmiosainen perhevalmennus, joka sai miettimään parisuhdetta. Ekalla kerralla käytiin läpi sitä, miten parisuhde yleensäkin toimii ja miten se tulee muuttumaan vauvan myötä. Aika paljon asioista oli semmoisia, mitä oli ainakin itsellä tullutkin jo mietittyä, mutta mukana oli myös kaikenlaista järkevää, joka loi sanallisen muodon asioille, jotka ovat ehkä vaan pyörineet päässä muuten vaan.

Päällimmäinen ajatus on nyt minulla ainakin se, kuinka onnellinen saan olla hyvästä parisuhteesta. Juhani on uskomattoman hyvä mies, ja aika monesti tuntuu, että hän on melkein parempi kuin mitä pystyn itse antamaan takaisin. Nyt varsinkin on toisen kiltteys ja lempeys korostunut, kun olen ollut niin kipeä ja kaivannut kamalasti huomiota ja huolenpitoa. Tietenkin yritän aina antaa takaisin, kehun ja ostan toisen lempijuttuja (vaikka hyvän scifi-kirjan tai suklaajätskiä), paijaan ja kiitän. Noita me tehdään molemmat normaalistikin, onneksi, ja samalla puhutaan paljon asioista. Juhani osaa kuunnella, ja mikä tärkeintä huomata oikeasti, kun tarvitsen häntä. Mitä muuta mieheltä voi kaivata? Itselle tuo jo melkein riittäisi, mutta kun tämä jaksaa käydä viikonloppuisin töissä, ahkeroida välillä yliopistolla melkein liikaakin, rentoutua yhdessä ja erikseen, olla fiksu ja järkevä, korjata asioita ja on vaan aina se, johon voi luottaa ihan kaikessa, niin tosissaan saa miettiä, että miksei tuommoisia ole kaikille naisille, kun Juhani saa sen näyttämään niin helpolta...

Kolme vuotta on meillä kohta täynnä, ja vauva aloittaa sitten neljännen vuoden kriisit. Kuitenkaan en pelkää niitä yhtään, en tämän miehen vierellä.