Ensimmäinen neuvolakäynti

(Tähän alkuun kommentti edellisestä tekstistä. Kirjoitin sen, koska haluan tähän blogiin muutakin kuin vauvaihanuutta ja ruusunpunaa. Haluan kirjoittaa oikeista tunteistani ja siihen kuuluu myös pahat olot. Kiitos ihanalle Hannalle, joka pisti pitkän tekstarin reissulta ja Saaralle, joka kommentoi. Rohkaisitte ja tsemppasitte, olette ihan parhaita! <3)

Tänään oli siis eka virallinen neuvolakäynti. Neuvolantäti oli hirmu mukava, juteltiin vajaa pari tuntia ja käytiin läpi lappuja ja kyselyitä ja kaikkea valmistelevaa. Aluksi mukana ollut kätilöopiskelija ei osannut ottaa verinäytettä sormesta kovinkaan nätisti, Juhanin kanssa molemmat älistiin kivusta ja nyt meikällä on keskisormensyrjässä mustelma. Oikeasti, pienestä hemoglobiinipiikistä... O_O Noh, samalla tosiaan käytiin läpi terveyshistoriat ja riskitekijät, haluanko esiseerumitutkintaan ja muita tutkimuksia. Päätin siinä, että koska riskitekijät ovat niin pienet, en mene seerumi- tai lapsivesitutkimuksiin ennen niskapoimu-ultraa. Siinä näkyy kuitenkin ihan hyvin mahdolliset ongelmat, ja meillä kun ei kummallakaan ole suvussa mitään tauteja, ei edes diabetesta tai allergioita. Turhaa siis on hötkyillä liikaa.

Mukaan saatiin vino pino juttuja sekä isille että äitille, joten taidan kuluttaa tänään loppuillan niitä tutkiessa. Olen kyllä jo vau.fin lukenut läpikotaisin joka suuntaan, joten pisin vihko taitaa mennä pikaisesti läpi, kun se näytti olevan suoraan sama sisältö samalta sivustolta. :D Tykkään kuitenkin kaikinsta noista jutuista, ja siinä jutellessa tuli ihan samanlainen olo kuin aikoinaan kun alaluokille pääsi kouluun ja sai aina uusia kyniä ja kirjoja. Monesti ne kirjat ainakin oli tutkittu ekan viikon aikana jo puhki, kun olen utelias ja kaikki pitää aina saada tietää valmiiksi. Nytkin tulee käytyä vau.fin raskausviikkokalenterissa vähintään kolmesti viikossa, jotta pääsen varmistaan, missä vaiheessa meidän katkis on tällä viikolla.

Neuvolantäti antoi myös luvan syödä sitä ainoata ruokaa, jota juuri nyt saattaisin kunnolla syödä, mutta joka on ollut listeriavaaran takia kieltolistalla: raakaa lohta. Varmasti tämä järkyttää tiukkapipoisimpia, mutta oikeasti, jos kala on mahdollisimman tuoretta, suoraan kalatiskiltä (ei missään nimessä vakuumipakattua), heti kotiin vietyä ja itse valmistettua mahdollisimman pian, niin ei siinä oikeasti sitä listeriaa oikein voi olla. Samoin en usko, että toksoplasmoosia tarvitsee minulta kauheasti seuloa, kun sisäkissoja on ollut jo varmaan kahdeksan vuotta. Jos nykyisillä kateilla olisi tokso annettavana, on se minulla jo varmasti ollut. (Tässä vaiheessa myönnän, että otteeni on näihin kahteen rento, mutta pyrin järkevyyteen. Panikoin jo muutenkin niistä sokereista liikaa, stressitasot vaan nousee ihan liian ylös, jos kaikesta alan ahdistumaan. Ja se jos mikä on ikävää vauvan kannalta.)

Sanomattakin siis selvää, että tänä iltana menen nukkumaan masu täynnä ja äärimmäisen tyytyväisenä. On ensimmäinen päivä raskauden alettua, kun sain syödä kylliksi jotain todella hyvää, joka ei yhtään missään välissä ällöttänyt. Se on oikeasti paljon, kun tällä hetkellä jopa vesi öklöttää tiettyinä hetkinä.

Muuten tässä ollaan vietetty väliin rauhallisia, väliin ahdistuneita hetkiä. En ole pariin yöhön pystynyt nukkumaan, vaan olen haahuillut ylhäällä ja angstaillut valvomista. Niskasärky on helpottanu onneksi uuden Tempur-tyynyn myötä, joten eiköhän ensimmäisen kunnon yöunen jälkeen ala olla taas ihan uusi ääni kelloissa. Yhden itkukohtauksen sain, ja tässä vaiheessa täytyy myöntää, että parempaa miestä ja isäehdokasta en olisi voinut löytää: Juhani tukee koko ajan, on ihan innoissaan vauvasta, hoivaa minua ja huolehtii, että kaikki on hyvin, siivoa kotona ja pitää huolta, että minulla on kaikki niin hyvin kuin vain voi olla. On ihana tunne, kun ei tarvitse olla asioiden kanssa yksin. Juhani heräsi jopa kuuden aikaan yöllä pieneen ininääni, ja piti sitten kiinni ja haki nenäliinoja ja laittoi masua helpottavaa puuroa, kun sain tosiaan yöllisen itkuahdistuskohtauksen. En voi muuta kuin olla uskomattoman onnellinen.

Käytiin yhdessä tässä yksi päivä Stokkalla katselemassa vauvakirjojakin. Ajateltiin ostaa kaksi, toinen ruotsiksi Juhanille kirjoitettavaksi ja toinen suomeksi minulle. Ehkä vielä on vähän liian aikaista vaan, joten päätettiin jättää se ostaminen tammikuun puolelle. Tästä onkin hyvä hypätä illan viimeiseen asiaan: me tosiaan kasvatetaan kaikista tulevista lapsistamme kaksikielisiä heti kohdusta alkaen. Juhani tulee puhumaan lapsille pelkkää ruotsia ja minä suomea, ja pyrimme etsimään päiväkodit ja koulut sen mukaan, että ruotsia pääsisi kuulemaan aina kun mahdollista. Suunnitelmissa on myös muutto ainakin vuodeksi Ruotsiin seuraavan parin vuoden sisällä, joten kaksikielisyydestä tulee ihan selvä asia meidän perheessä. Ei unohdu Juhanin juuret, ja kaksikielisyys todistetusti kehittää vauvan aivoja tehokkaammin kuin yksikielisyys. Minä toki kielten kannattajana olen vain ja ainoastaan ihan täysillä tämän ajatuksen kannalla, ja itse asiassa olin tämän päättänyt jo lähes heti, kun Juhaniin tutustuin. Sillä varauksella toki, että jos ne lapset yhdessä tehdään, ja kyllä sen verran rakastunut olin viikinkiini jo siinä vaiheessa, ettei muita vaihtoehtoja enää ollut edes mielessä...