Nooh, ehkä tuo otsikko kertoo jo kaiken, mutta lisäillään nyt kuitenkin vähän yksityiskohtia. Tänä syksynä en siis onnistunut pelastamaan itseäni D-vitamiinilla, vaan sain ihan rehellisen kunnon flunssan. Viime syksynä kunnon kuuri tepsi, enkä vuoteen ole sairastellut mitään. Nyt on taas olo jotain ihan muuta, mutta onneksi olen niitä ihmisiä, jotka eivät koskaan sairasta pitkään.
Perjantaina alkoi kurkku kipuilla, pieni kaktus sinne tuntui pesiytyneen. Lauantaina olin sitten kurkkukipuinen ja köhäinen. Sunnuntaina kurkku hellitti, mutta nokka alkoi kutista. Ja auta armias, kuin mulla osaakaan kutista, kun flunssa iskee. En tiedä mistä johtuu, mutta allergioita en omista. Se kostautuukin sitten flunssassa, kun ihan koko pärstän kaikki limakalvot kutiavat vuorotellen, yhtä aikaa, kahden tai kolmen komboissa tai yleensäkin vaan ihan helvetillisesti! Korvia kutittaa niin, että tökin niitä tikuilla ja pumpulipuikoilla, joskus ihan tahalteen tärykalvolle asti. Silmiä kutittaa, ja niitä pitää hangata. Nokkaa kutittaa luonnollisesti, ja niistäminen ei aluksi auta mitään, kun ei ole niistettävää. Ja viimeisenä ja pahimpana suu. Uargh... Ensinnäkin olen vauvasta asti rouskutellut poskilihojani flunssassa, eli mokomat kai turpoavat sairastaessa. Sinne ne sitten jäävät hampaiden väliin, ja joskus on ihan pottupeltoa koko poskimaa. Ikenet taas tulee raadeltua ties millä, kynsillä, neuloilla, kaikilla, missä on kulmia.... Pahimpina päivinä ei sitten ei-kutinahetkellä tee mieli pestä hampaita, kun ovat reppanat niin hellinä. Ei, ei ole oikein kivaa... x)
Tänään ja eilen sitten taas on tullut niistettyä varmaan puoli litraa mönjää, kutina tulee ja menee ja yleensä vaan on uskollisesti kiusana, mutta onneksi ei enää kurkkua kutita. Huomisesta ei tiedä. "Onnekkaana" ihmisenä kun en myöskään saa ikinä kuumetta, joten sitä sitten hilluu puolikuntoisena kotona tai jossain, mihin nyt jaksaa raahautua.
Raskauden kannalta tämä sairastaminen on ollut jännä kokemus, kun on ensi kertaa elämässään joutunut miettimään, että mitäs tropinpoikasta sitä nyt suuhunsa pistääkään. Buranat sun muut oli heti alkuun pois, mutta onneki Paratabs auttoi kunnolla. Echinafors auttoi kurkun kanssa ja ihana, ihana apteekintäti antoi paketin Panadol Hotia, joka toimii kuten Paratabs, mutta on mukavaa, kuumaa juomaa. Helpotus on siis löytynyt, ja varsinkin, kun sain jatkaa Loratadinin ottamista kutinaan. Kyseinen on siis hyvin halpaa allergialääkettä, jota säilytän aina kotona ihan vaan tämän flunssakutinan varalta. Netti antoi hassun ristiriitaista tietoa, joku kieltää ja toisaalta taas Ratiopharm lupaa käyttää. Apteekissa osattiinkin kertoa, että kielto raskausajan käytöstä on turha, joillakin valmistajilla mukana ihan vaan byrokratian vaatimien muutosten takia. Tuttu ja käytetty lääke, turvallisesti voi nauttia.
Helpottaa mahdottomasti mieltä, kun saa kaikkeen niin helposti varmuuden, eikä tarvi kärvistellä ihan mahdottomissa tuskissa ikävän olon kanssa.
Muuten aletaan olla odotusajan kanssa jo voiton puolella. Ruoka maistuu taas lähes normaalisti, vaikka muutamia kummia pelkoja onkin vielä (kotona en meinaa uskaltaa juoda teetä, mutta muualla kylläkin. What's up with that??). Masu ei vielä näy ulospäin, vaan lähinnä kaikki tuntuu turvotukselta tai liian laiskamässäilyn painonnousulta. Tämä valmiina ollut ylipaino varmasti pitääkin mahan piilossa vielä hetken, kun kohtu lienee edelleen takaisemmassa asennossa. Ainakaan lääkäri tai ultraaja eivät maininneet sen mahdollisesta kääntymisestä, joten vauvamasua voin joutua odottamaan vielä pari viikkoa. Jännää olisi kyllä jo nähdä se oikeasti, mutta ehkä vielä hetken malttaa...
Perjantaina alkoi kurkku kipuilla, pieni kaktus sinne tuntui pesiytyneen. Lauantaina olin sitten kurkkukipuinen ja köhäinen. Sunnuntaina kurkku hellitti, mutta nokka alkoi kutista. Ja auta armias, kuin mulla osaakaan kutista, kun flunssa iskee. En tiedä mistä johtuu, mutta allergioita en omista. Se kostautuukin sitten flunssassa, kun ihan koko pärstän kaikki limakalvot kutiavat vuorotellen, yhtä aikaa, kahden tai kolmen komboissa tai yleensäkin vaan ihan helvetillisesti! Korvia kutittaa niin, että tökin niitä tikuilla ja pumpulipuikoilla, joskus ihan tahalteen tärykalvolle asti. Silmiä kutittaa, ja niitä pitää hangata. Nokkaa kutittaa luonnollisesti, ja niistäminen ei aluksi auta mitään, kun ei ole niistettävää. Ja viimeisenä ja pahimpana suu. Uargh... Ensinnäkin olen vauvasta asti rouskutellut poskilihojani flunssassa, eli mokomat kai turpoavat sairastaessa. Sinne ne sitten jäävät hampaiden väliin, ja joskus on ihan pottupeltoa koko poskimaa. Ikenet taas tulee raadeltua ties millä, kynsillä, neuloilla, kaikilla, missä on kulmia.... Pahimpina päivinä ei sitten ei-kutinahetkellä tee mieli pestä hampaita, kun ovat reppanat niin hellinä. Ei, ei ole oikein kivaa... x)
Tänään ja eilen sitten taas on tullut niistettyä varmaan puoli litraa mönjää, kutina tulee ja menee ja yleensä vaan on uskollisesti kiusana, mutta onneksi ei enää kurkkua kutita. Huomisesta ei tiedä. "Onnekkaana" ihmisenä kun en myöskään saa ikinä kuumetta, joten sitä sitten hilluu puolikuntoisena kotona tai jossain, mihin nyt jaksaa raahautua.
Raskauden kannalta tämä sairastaminen on ollut jännä kokemus, kun on ensi kertaa elämässään joutunut miettimään, että mitäs tropinpoikasta sitä nyt suuhunsa pistääkään. Buranat sun muut oli heti alkuun pois, mutta onneki Paratabs auttoi kunnolla. Echinafors auttoi kurkun kanssa ja ihana, ihana apteekintäti antoi paketin Panadol Hotia, joka toimii kuten Paratabs, mutta on mukavaa, kuumaa juomaa. Helpotus on siis löytynyt, ja varsinkin, kun sain jatkaa Loratadinin ottamista kutinaan. Kyseinen on siis hyvin halpaa allergialääkettä, jota säilytän aina kotona ihan vaan tämän flunssakutinan varalta. Netti antoi hassun ristiriitaista tietoa, joku kieltää ja toisaalta taas Ratiopharm lupaa käyttää. Apteekissa osattiinkin kertoa, että kielto raskausajan käytöstä on turha, joillakin valmistajilla mukana ihan vaan byrokratian vaatimien muutosten takia. Tuttu ja käytetty lääke, turvallisesti voi nauttia.
Helpottaa mahdottomasti mieltä, kun saa kaikkeen niin helposti varmuuden, eikä tarvi kärvistellä ihan mahdottomissa tuskissa ikävän olon kanssa.
Muuten aletaan olla odotusajan kanssa jo voiton puolella. Ruoka maistuu taas lähes normaalisti, vaikka muutamia kummia pelkoja onkin vielä (kotona en meinaa uskaltaa juoda teetä, mutta muualla kylläkin. What's up with that??). Masu ei vielä näy ulospäin, vaan lähinnä kaikki tuntuu turvotukselta tai liian laiskamässäilyn painonnousulta. Tämä valmiina ollut ylipaino varmasti pitääkin mahan piilossa vielä hetken, kun kohtu lienee edelleen takaisemmassa asennossa. Ainakaan lääkäri tai ultraaja eivät maininneet sen mahdollisesta kääntymisestä, joten vauvamasua voin joutua odottamaan vielä pari viikkoa. Jännää olisi kyllä jo nähdä se oikeasti, mutta ehkä vielä hetken malttaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti